Neuletekniikat: kantapää

Villasukkaa neuloessa erilaisilla kantapäillä saa perussukkaankin vaihtelua. Erilaiset kantapäät sopivat paremmin eri käyttäjien jalkaan. Esimerkiksi jalkapöydän korkeus vaikuttaa istuva sukan malliin.

Olen koonnut tähän erilaisia kantapäämalleja ja kirjannut ohjeen niiden neulomiseen. Tarkemmat ohjeet löydät linkin takaa erillisestä artikkelista.

Kaikki nämä kantapäämallit on neulottu Novitan Nalle-langalla 3 mm sukkapuikolla. Alkuun on luotu 4 x 12s (yht. 48s) ja neulottu 2o2n -resoria 6 krs sekä sileää neulosta 6 krs. Kantapää neulotaan puikoilla 1 ja 4. Kiilakavennus kantapään jälkeen on tehty joka 2. krs, yht. 16 krs. Loppuun on neulottu 1o1n -resoria 4 krs ja päätelty.

Peruskantapään voi neuloa joko sileänä neuloksena tai vahvistettuna. Sileä neulos neulotaan oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin. Vahvistetussa kantapäässä oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Nurjalla puolella neulotaan silmukat nurin. Näin kantalapusta tulee tiiviimpi ja kulutusta kestävämpi.

Peruskantapää vahvistettuna

Vahvistetun kantapään voi tehdä myös ristiin vahvistaen. Tällöin oikealla puolella tehdyt silmukan nostot vuorottelevat paikkaa joka toisella kerroksella tehdään ristikkäisen kuvion kantapäähän.

Ristiin vahvistettu kantapää

Pyöreä kantapää eli ranskalainen kantapää on väljempi kuin peruskantapää. Tämänkin voi neuloa vahvistettuna. Mallissa kantalappu on neulottu sileää neulosta. Kantalappu kannattaa jättää 2-4 kerrosta matalemmaksi kuin peruskantapäässä. Sovittaessa sukkaa kantalapun tulisi melkein lattiaan.

Vahvistettu peruskantapää ja pyöreä kantapää, kokoero on huomattava
Pyöreä kantapää on mukavan väljä

Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin. Tämä tapa on saman tyylinen, kuin monissa koneella neulotuissa sukissa. Tiimalasikantapää on kapeampi kuin peruskantapää. Tämän mallin kantapään keskelle on neulottu kaksi välikerrosta tuomaan lisää tilaa kantapäälle.

Tiimalasikantapää on siro. Kantapään kokoa voi kasvattaa välikerroksin.

Sädekavennus kantapäässä neulotaan vasta lopuksi, kun sukka muuten on valmis. Kantapäätä varten varataan silmukat apulangalle ja luodaan uudet silmukat tilalle, jotta voidaan neuloa kiilakavennus.

Tässä mallissa kantapää neulotaan vasta lopuksi

Tomaattikantapää neulotaan vähän samaan tapaan kuin tiimalasikantapää, lyhennetyin kerroksin. Tästä kantapää -mallista löytyy netistä muitakin ohjeita, missä lyhennetyt kerrokset tehdään hieman toisella tavalla, mutta tämä malli on neulottu minun omalla ohjeella.

Tomaattikantapäässä muoto neulotaan kolmessa osassa.

Lue lisää villasukan neulomisesta aiemmista blogeista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.