Blogi

Sydän

Sydän, tämä rakkauden symboli. Sydän, elämää ylläpitävä elin. Kun sydän särkyy, sitä pitää helliä. Kun sydämeen sattuu, pitää se pitää hoitaa kuntoon.

Tyttärelle neulottu sydän-tyyny

Aloitin koulun 80-luvun alussa reippaana tyttönä. Koulutaipaleen alussa tarkkaavainen kouluterveydenhoitaja havaitsi sydämessäni sivuäänen. Tämän ansiosta minulta löytyi synnynnäinen sydänvika, leikkausta vaativa aortan tukkeuma, joka operoitiin ollessani 2. luokalla. Sydämeni ei koskaan aiheuttanut erityistä vaivaa, ei ennen leikkausta eikä sen jälkeen. Seurannassa kävin vuosia, alkuun joka vuosi ja myöhemmin 2-3 vuoden välein. Vuonna 2000 sain sydämestäni ns. terveen paperit ja säännöllinen seuranta lopetettiin.

Vuosia elin huoletta, ilman lääkitystä, ilman murhetta sydämestä. Kun tulin raskaaksi, tiesin että olisi syytä hakeutua sydämeni osalta tarkastukseen. Lääketiede kehittyy koko ajan, käytännöt muuttuvat ja toki aika tekee tehtävänsä myös minun sydämessä. Pääsin taas säännölliseen seurantaan. Lääkäreillä oli syynsä seurantaan ja vähitellen minullekin selvisi, mitä edessäpäin odottaisi: toinen sydänleikkaus.

Keväällä 2020 tuli korona-epidemia, joka muutti meidän kaikkien elämän. Minua ainakin ahdisti koko kevään tämä uusi tilanne, kun liikkumista rajoitettiin ja tapahtumat peruttiin, ihmiset eivät enää uskaltaneet toimia kuten ennen. Ahdistus tuntui fyysisesti, rintaa painaa ja huolet ihan hengästyttävät. Syyskuussa tapasin sydänlääkärin. Hänen kyseli, miten olen voinut. Totesin, että ihan ok, korona ahdistaa. Sen kerran tutkimukset antoivat jälleen lisää viitteitä tulevasta ja lääkäri varoitteli, että ennen 50 vuoden ikää sydäntä täytynee operoida. Aortta kalkkeutuu, aorttaläppä vaatii toimenpiteitä. Ja niin sovimme seuraavan käynnin jo puolen vuoden päähän. Lääkärikäynnin jälkeen otin tarkemmin selvää, mistä lääkäri oli puhunut. Aloin kiinnittää enemmän huomiota omaan olooni. Mistä johtuukaan se ahdistava olo, reippaassa liikunnassa hengenahdistus ja muut tuntemukset…

Keväällä 2021 se sitten päätettiin, yhteistuumin lääkärin kanssa: nyt on leikkauksen aika. Edessä on iso leikkaus ja ainakin kolmen kuukauden sairasloma. Olen elämäni aikana ollut lääkärin veitsen alla muulloinkin, lapsena tehdyn sydänleikkauksen jälkeenkin, joten sen puolesta ei jännitä -vaikka ehkä pitäisi. Onhan edessä on iso operaatio, kun aorttaläppä vaihdetaan. Leikkaukseen kuuluu aina riski, mutta luotan lääkäreihin.  On pakko luottaa! Operaatio vaikuttaa tietysti myös perheeseeni ja läheisteni elämään ja ajatuksiin. Huoli hyvinvoinnistani on suuri. Leikkaukseni lisäksi tyttäreni aloittaa koulutaipaleensa syksyllä, joten totuteltavaa uuteen arkeen riittää.

Sateenkaarisydän by Henna

Ketjutikin toimintaan tämä vaikuttaa tietysti paljon. Juuri kun olemme selviämässä Koronan aiheuttamista haasteista, joudun laittamaan yrityksen hetkeksi tauolle. Mutta terveys edellä tässä täytyy edetä. Leikkaus ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen. Tarkka päivämäärä tarkentuu elokuun alussa. (*) Joten Ketjutikki on kiinni syksyn, ainakin kolme kuukautta. Myös Ketjutikin verkkokauppa on ainakin alkuun kiinni, jotta voin keskittyä toipumiseen rauhassa. Mutta ei huolta, sairasloman ajan erä Ketjutikin tuotteita on myynnissä LOV!T verkkokaupassa, kuten jo nytkin on. 

Ketjutikin uutuustuote, huovutettu sydämen muotoinen pannulappu

Minulla on vahva tahto ja usko leikkauksesta toipumiseen. Ketjutikin jatkaa toimintaa, kun terveys sen sallii. Näillä näkymin palaan jouluksi töihin, sopivasti Viikin joulumyyjäisten aikaan. 

Syksyn aikana päivittelen kuulumisia Facebookiin ja Instagramiin oman voimieni mukaan. Joten ota Ketjutikin some seurantaan! Kiitos, että olet tukenani tässä hetkessä.

* Sydänleikkauksen ajankohta on varmistunut. Operaatio tehdään Meilahdessa ti 7.9.2021. Syksyn osalta työt lopetan elokuun lopussa, ompelutöiden viimeinen noutopäivä on to 2.9. Verkkokauppa sulkeutuu hetkeksi 1.9.2021 alkaen.

(päivitetty 11.8.2021)

Käsityöläisten yhteinen verkkokauppa

Käsitöiden tekeminen on nyt todella suosittua. Korona-aika on tuonut monelle uudella tavalla vapaa-aikaa. Tai työt ovat loppuneet kokonaan ja tilalle on pitänyt keksiä jotain uutta. Käsitöiden tekeminen onkin mukava harrastus, mutta monelle myös työ ja tapa ansaita elantonsa. Käsitöiden myyntiin on monta tapaa, mutta jotta tuotteet tavoittavat mahdollisimman paljon asiakaskuntaa, tarvitaan näkyvää myyntiä. Tähän tarpeeseen on syntynyt käsityöläisten yhteinen verkkokauppa LOV!T.

LOV!T on käsityöverkkokauppa, jossa on myynnissä useiden kotimaisten kädentaitajien töitä, niin harrastajien kuin pienyrittäjien tuotteita yhdessä osoitteessa. Ja mikä parasta, tuotteet toimitetaan aina yhdellä toimituksella. Verkkokaupan kauppias Emilia on innokas moniosaaja, joka jäi koronan myötä työttömäksi. Hän ei jäänyt toimettomaksi, vaan lähti toteuttamaan omaan intohimoaan ja haavettaan. Ja niin käsityöläisten yhteinen verkkokauppa avasi ovensa helmikuun alussa 2021.

”Suomessa on uskomaton määrä häikäisevän taitavia käsityöläisiä, jotka puuhastelevat lähinnä omaksi iloksi sekä ystäviä ja lähipiiriä kädentaidoillaan ilahduttaakseen.” -totesi Emilia ja jatkaa ”LOV!T on kädentaitajien kauppapaikka, jonka avulla kotipajoissa syntyneet aarteet pääsevät kokemaan ansaitsemansa ihailun ja ilahduttamaan tuhansia ja taas tuhansia kotimaisen käsityön arvostajia.”

Ketjutikki on huhtikuun alusta lähtien ollut mukana LOV!T verkkokaupassa. Myynnissä on erä Käskasseja, puikkokoteloita sekä kankaisia lahjapusseja.

LOV!T kaupasta löydät erän Ketjutikin tuotteita

Miksi itse lähdin mukaan LOV!T kauppaan, vaikka Ketjutikillä on oma verkkokauppa? Avainsana on se käsityöläisten yhteisö ja laajempi näkyvyys tuotteille. Emilian innostus ja ammattimainen halu auttaa on ihailtavaa. Verkkokauppaan tulee koko ajan uusia tuotteita ja myyjiä, tuotevalikoima on laaja. Yhdellä tilauksella asiakas pystyy valita tuotteita, lahjat vaikka koko perheelle tai suvulle. Kaikki tuotteet ovat LOV!T verkkokaupan varastossa, joten toimitus on myös nopeaa ja edullista.

Ketjutikille mukana olo tuo tietysti lisää näkyvyyttä tuotteilleni ja helpottaa myyntityötä. Samalla itsekin pääsen tutustumaan uusiin käsityöläisiin ja heidän tuotteisiin. Ja mikä parasta pääsen mukaan myyjien omaan yhteisöön. Näin yksinyrittäjänä on tärkeää saada samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen ja kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön.

LOVI!T verkkokaupasta löydät paljon erilaisia tuotteita: koruja, asusteita, vaatteita lapsille, sisustustuotteita, laukkuja ja pussukoita, pehmoleluja yms. Myynnissä on satoja tuotteita, kymmeniltä eri myyjiltä. Sivustolta pääset myös tutustumaan myyjiin ja heidän taustaansa, joten tiedät, kenen tuotteita ostat. Tervetuloa tutustumaan ja tukemaan suomalaista käsityötä!

LOV!T kaupan ja tuotteet löydät myös Facebookista ja Instagramista #rakkaudellaominkäsin

Kun on aika pukeutua mustaan, hautajaisvaatteet

Eräänä helmikuun aamuna äitini soitti. Arvasin heti, mitä asiaa äidillä oli: Setäni on kuollut. Olihan tämä jo ajan kysymys, mutta aina se suru-uutinen yllättää. Nyt edessä oli sedän viimeinen matka ja meillä aika miettiä hautajaisvaatteet. En ole vuosiin osallistunut hautajaisiin, enkä muutenkaan ole mustia juhlavaatteita tarvinnut. Joten klassinen ongelma ”ei ole mitään päälle laitettavaa” oli siis todellinen. Muutama vuosi sitten jo vähän suunnittelin hautajaisiin tarvittavaa asua, mutta silloin en osallistunut tilaisuuteen, joten asu jäin tekemättä.

Mutta nyt täytyi jotain tehdä. En juurikaan käytä jakkupukuja, eikä se nytkään tuntunut mieleiselle valinnalle. Halusin monikäyttöisen vaatteen, jota voisin käyttää tarvittaessa eri vuodenaikoina. Olin jo aiemmin miettinyt erästä mekkomallia, joten nyt oli aika saada suunnitelmat vaatteeksi asti. Omasta varastosta löytyi sopiva kangas, jonka olin jo vuosia sitten hankkinut Kangaskauppa Materials´in valikoimasta.

cof

Leninki on malliltaan suora, edestä kaavaa on levennetty reilusti niin, että kangas taitetaan laskokselle ja kiinnitetään napilla kiinni. Ajatus on, että tarvittaessa napin voi vaihtaa tai päälle laittaa näyttävän koristeen, jos vaatetta käyttää muissakin tilaisuuksissa.  Pääntie on muuten yksinkertainen, laskos ja sen kiinnitys edessä on leningin juju. Takana metallinen vetoketju yksityiskohtana ja halkio liikkumista helpottamaan. Malliltaan leninki on väljä, vyötäröä muotoiltu muotolaskoksin. Sivusaumoihin upotin taskut, sillä nenäliinalle on varmasti käyttöä, vaikka hillitty käsilaukku on toki mukana.

sdr
Takana vetoketju näkyvissä ja halkio helmassa

Kaavan piirsin itse, jota muokkasin lakanasta tehdyn proton avulla sopivaksi. Leninki on tarkoituksella väljä, jotta se on mukava päällä. Materiaali on kauniisti laskeutuva, villa-polyesteriä. Kankaassa on kaunis kreppi kudos. Leningissä on viskoosi vuorin.

Hautajaisia varten minulta sentään löytyi valmiina polvipituinen villakangastakki, jonka olen vuosia sitten tehnyt. Neulekoneella neuloin harmaasävyisen villahuivin, sillä joku päähine oli hyvä olla kevättalven vaihtelevaan säähän. Olen tyytyväinen asuuni. Nyt minulla on musta juhlapuku, ajattomat hautajaisvaatteet, jota voin tarvittaessa käyttää myös muissa tilaisuuksissa.

Ajaton villakangastakki tuli tarpeeseen
Harmaa neulottu alpakka-mohar -huivi

Vaikka tietenkään vaatteet eivät ole hautajaisissa tärkein asia, kunnioitetaan asianmukaisin vaattein tilaisuutta ja vainajan muistoa. Ja kuten muissakin tilaisuuksissa, on hautajaisissakin helpompaa olla, kun tuntee olevansa ”oikein” pukeutunut. Toki tänä päivänä pukeutuminen on vapaampaa ja näkisin, että tilaisuuksissakin on eroja. Asianmukainen ja siisti pukeutuminen on tärkeintä.

Jos kaipaat vinkkejä hautajaisissa pukeutumiseen, tässä vielä lyhyesti pukeutumisetikettiä.

Nainen pukeutuu hautajaisiin mustiin tai tummiin vaatteisiin ja asusteisiin. Jakkupuku tai leningin ja jakun yhdistelmään on varma valinta. Hameen pituus pitäisi olla vähintään polvipituinen. Sopivia värejä ovat musta, tummansininen tai harmaa. Käsilaukun tulee olla hillitty ja musta, kengät umpikärkiset. Asusteena voi pitää suruhuntua tai -huivia, lähiomainen voi käyttää myös suruhattua harsoineen. Päällysvaatteeksi vähintään polvipituinen tumman takki ja käsineet sään vaatiessa. Sukat tai sukkahousut ovat mustat ja koruja käytetään hillitysti.

Miehellä etiketin mukainen asu on tumma puku, valkoinen kauluspaita, musta solmio, valkoinen taskuliina, mustat sukat ja nauhakengät. Tarvittaessa päällystakki, joka vähintään peittää puvun takin kokonaan. Tarvittaessa kaulahuivi, lähiomaisella valkoinen ja muilla tummansävyinen sekä mustat käsineet. Hatun tulee olla tumma ja hillitty.

Lasten pukeutuminen on vapaampaa, siistit juhlavaatteet riittävät. Pojalla esim. suorat housut ja valkoinen paita. Tytöllä voi olla tumma mekko neuletakin kanssa. Ja näin äitinä ajattelen, että tärkeintä on, että lapsella on mukavat vaatteet, jotka eivät häiritse jo muutenkin erikoisessa tilanteessa ollessa. 

Tietolähde pukeutumiseen : Tyyliniekka.fi

                           

Ompelukuva, ystävänpäiväkortti

Tyttären kanssa tehtiin ystävänpäiväkortteja ja se oli niin hauskaa, että ajattelin jakaa idean teidän kanssa. Meidän tyttö oli ommellut eskarissa valmiin ompelukuvan ja siitä se ajatus sitten lähti. Olisi kiva lähettää tytön ompelemia sydämiä ystävänpäiväkorttina. Tyttö sai itse piirtää sydämet ja ommella kuvion reunat, näin meillä oli käytössä oma ompelukuva.

Tässä tehdään jo vähän vaativampaa ompelukuvaa (*)

Valmiita ompelukuvia toki löytyy kaupasta ja netistä voi tulostaa mieleisiä kuvia, mutta onhan se persoonallisempaa, kun lapsi itse piirtää kuvan, ompelee ja vielä koristelee kortin. Ja onhan itsetehty kortti on aina arvokkaampi kuin kaupasta ostettu. 

Mitä tähän sitten tarvitaan?

  • pahvia
  • lankaa, esim. paksuhkoa puuvilla- tai villalankaa
  • pari neulaa. Reiät on helppo tehdä paksulla terävällä neulalla ja ompelu tylppäkärkisellä kanavaneulalla
Pahvia, pari neulaa ja lankaa. Reikien pistelyyn joku pehmeä alusta

Työvaiheet:

  • Piirrä joku yksinkertainen kuvio pahville lyijykynällä
  • Pistä neulalla pienet reiät kuvion ympäri. Ei haittaa vaikka reiät ei  menisi ihan tasaisesti, mutta kaarevat kohdat kannattaa laittaa kohtuu tiheästi ja kaikki kulmat tarkasti, jotta ommeltu kuvio on piirroksen mukainen. Reiät saa tehtyä helposti terävällä paksulla neulalla, kun pahvin alla on jotain pehmeää. Minulla on käytössä patjan palanen, mutta tähän käy myös vaikka joku tyyny tai taiteltu pyyhe. Jos haluaa, rei’ityksen jälkeen lyijykynän jäljen voi kumittaa pois.
Kuvion reiät tehty pehmusteen päällä
  • Lanka neulaan ja solmu langan päähän. Tylppäkärkisellä kanavaneulalla on helppo ommella, eikä tarvitse pelätä pistävänsä sormeensa.
  • Aloitus pahvin nurjalta puolelta, jotta solmu jää piiloon
  • Ja sitten ommellaan kuvio ympäri reiästä reikään. Neulalla aina samalta puolelta pahvin läpi, jolla lanka jo on, ettei lanka kierrä pahvin reunan ympäri.
Ensimmäinen kierros ommeltu
  • Kun kuvio on kertaalleen kierretty ympäri, ommellaan toinen kierros. Tässä voi vaihtaa langan väriä tai tehdä samalla värillä. 
Ompelukuva kahdella värillä
  • Lanka päätellään nurjalle puolelle.
  • Valmiin kuvion voi vaikka värittää tai koristella, kirjoittaa terveiset tai mitä haluaakaan. 
Valmiin kuvan voi vaikka värittää
  • Ompelukuvan voi vaikka liimata toiselle pahville kortiksi tai kehystää tauluksi.

Lankana voi käyttää mitä tahansa paksuhkoa lankaa tai vaikka jotain ohutta nauhaa kokeilla. Väreillä voi leikkiä, ommella vaikka nurjalta puolelta pidemmin välien (=jättää reikiä väliin) ja käyttää useampaa väriä. Ompelukuva voi olla mikä vaan sopivan yksinkertainen kuva, lapsen piirros tai netistä tulostettu kuva.

Ei muuta kuin kokeilemaan yhdessä lapsen kanssa tai ihan itsekseen vaan! Tein tästä ohjeesta myös videon ja latasin sen Ketjutikin YouTube kanavalle.

(*) Videon lopussa esittelen, tytön tekemän opelukuvan.

Tylsä tammikuu ja ajatuksia yrittäjyydestä

Tuntuu, että tämä tämän vuoden tammikuu on ollut harvinaisen raskas.  Ei tässä mitään isoa ja mullistavaa ole tapahtunut, mutta pieniä asioita ja murheita, jotka ovat vieneet energiaa. Ja samalla koko kuukausi on ollut hiljaista odottelua, että jotain tapahtuisi. Oikein mikään ei kunnolla etene tai innosta. Jonkin sortin turnausväsymystä on ollut ilmassa koko vuoden vaihteen monessa mielessä.

Sen toki tiedän jo entuudestaan, että joulun jälkeen, uuden vuoden aloitus on aina vähän hiljaista ompelutöiden ja korjausompelun saralla. Ja etenkin nyt, kun koronarajoitukset ovat yhä voimassa, kaikki tapahtumat ja juhlat on peruttu, lukiolaisten vanhojenpäivä siirretty, tuntuu tämä entistä selvemmin asiakasmäärässä. Vaikka onhan se ihan normaalia, että toisinaan töitä paljon, toisinaan taas vähemmän.

Toisinaan päivä menee vain läppärin äärellä

Omat fiilikset ja ajatukset vaihtelevat paljon. Välillä ratsastan innostuksen aallonharjalla, ideoin ja suunnittelen uutta. Toisinaan taas painun pettymysten pohjamutiin, ehkä liiankin pientä asioista. Enkä aina oikein tiedä, mihin tarttua seuraavaksi. Tätähän se elämä -ja yrittäjyys välillä on. Tasaista ja suoraa tietä harvalla meistä on, eikä ehkä tarvitsekaan olla. Toki vallitseva maailmantilanne ja sen vaatimat poikkeusolot tekevät elämästä nyt erilaisen. Enää ei todellakaan jaksaisi näitä rajoituksia ja tätä epävarmuutta tulevasta. Sitä kaipaa jo tapahtumia, tilaisuuksia, ihmisiä ja jotain ohjelmaa arkea piristämään. Tai edes harrastuksia tai satunnaista käyntiä uimahallissa. Ja samalla sitä jo miettii tätä tulevaa vuotta ja sen tuomia haasteita. Mietin, miten voisin valmistautua jo etukäteen tuleviin haasteita -sillä niitäkin on tulossa. Esim. Ketjutikin pieni ”assari”, tyttäreni, aloittaa syksyllä koulutaipaleensa ja se tulee osaltaan vaikuttamaan syksyllä myös Ketjutkin toimintaan. Toki kaikkeen ei voi varautua, vaikka niin mielelläni olisin askeleen edellä tulevia haasteita. Eihän meistä varmasti monikaan tammikuussa 2020 osannut ajatella -saatikka varautua, millainen vuosi tulisi olemaan. Ja siitäkin selvittiin, kukin tavallaan.

Hiljaisemmat ajat työhuoneella voi toki hyödyntää monella tavalla. Uusia projektien suunnitteluun ja omien rästitöiden hoitamiseen jää enemmän aikaa. Näin itsekin olen pyrkinyt ajan hyödyntämään. Joten uusia tuotteita on taas tulossa, kunhan niiden aika on kypsä. Mutta mikä siinä on, ettei näinä hiljaisina aikoina mieli uskalla kunnolla luottaa huomiseen ja antaa luovuudelle täyden tilan tässä hetkessä, tässä pimeässä tammikuussa?

Tänä päivänä some ja sen erilaiset koukerot vievät myös paljon yrittäjän aikaa ja energiaa. Someen saa uppoamaan kaiken ylimääräisen ajan, jos vain antaa koneiden viedä mukanaan. Pitää olla monessa mukana ja näkyvillä, kuvata ja mainostaa. Tämäkin vaatii osaamista ja aikaa ja uusia ideoita.

Tammikuu on lopuillaan ja valoa kohti kuljetaan, kohti kevättä. Näin kevään lapsena täytyy vain uskoa, että tylsän tammikuun jälkeen tulee hauskempi helmikuu. Ainakin helmikuussa on vähemmän päiviä ja itselläni tiedossa pieni irtiotto arjesta perheen kanssa. (*) Ja ennen kaikkea, ompelutöitä on nyt taas vähitellen tullut lisää työhuoneelle, mikä heti piristää mieltä ja antaa uskoa, että oikealla tiellä ollaan. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa tuovat tietysti töitä, mutta myös vähän sitä sosiaalista elämää -mitä tässä hetkessä on niin vähän.

Valoa ja väriä kevääseen

Yrittäjyys, onhan tässä omat hyvät puolensa. On oma vapaus tehdä töitä, sitä mitä haluaa ja silloin kuin se itselle parhaiten sopii. Mutta samalla sitä on itse vastuussa kaikesta, mitä tekee. Yksin kun ahertaa, ajatukset pyörivät välillä samaa ympyrää ja niitä uusia näkökulmia asioihin täytyy välillä hakemalla hakea. Olen luonteeltani itsenäinen tekijä ja toisinaan myös härkämäisen itsepäinen, joka ei neuvoja helpolla vastaan ota. Silti tiedostan, etten kaikkeen yksin pysty, enkä varsinkaan kaikkea osaa. Joten viime aikojen ajatustyön pohjalta lähdin etsimään uusia ajatuksia, oppia ja uutta virtaa yrittäjyyteen toisten pienyrittäjien parista. Lisäenergiaa saadakseni liityin mukaan Redesanin YritysMuuntamoon. Tarkoitus on vuoden ajan kehittää omia taitoja ja samalla saada uusia näkökulmia yrittäjyyteen. Katsotaan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Pysy mukana, niin pääset (toivon mukaan) näkemään miten minä yrittäjänä kehityn ja miten se näkyy Ketjutikin toiminnassa.

(*) Ketjutikki on talvilomalla 17-21.2.2021)

Neuleen korjaus, kyynärpään paikkaus

Lempineule, jota käytetään paljon, kuluu ajan kuluessa. Neulos heikkenee usein ihan huomamatta kyynärpään kohdalta ja paikkausta tarvitaan. Liekö tuo ihme, kun kädet lepäävät pöytää vasten.

Tässä neuleessa kyynärpaikat tehtiin neuloskankaasta.

Neulevaatteen reiät ja kulumat kannattaa aina korjata mahdollisimman pian. Mutta välillä kuluma syntyy vaivihkaa, neulos ohenee ja lopulta menee puhki kokonaan. Jos pelkkä parsiminen ei enää riitä tai kuluvan kohdan haluaa suojata kunnolla, on kyynärpaikka hyvä ratkaisu. Käytetäänhän vahvistettuja kyynärpaikkoja jo ihan valmiissakin vaatteissa.

Kun reikä on vielä pieni ja neulos ympäriltä vahvaa, saa reiän parsittua silmukoita mukaillen huomaamattomasti.

Kyynärpaikkoja on saatavilla valmiina, nahasta, tekonahasta tai kankaasta. Nahka on perinteinen paikkamateriaali ja tekonahkapaikka on hyvä vaihtoehto tuotteeseen, jonka haluaa pestä koneessa. Kyynärpaikan voi myös tehdä itse sopivasta kankaasta. Kyynärpaikat ommellaan paikalleen käsin tai koneella.

Korjausompelijan olen useita neuleita pelastanut ja tietysti myös kyynärpaikkoja ommellut. Materiaali valitaan aina vaatteen ja asiakkaan toiveiden mukaan. Ensisijaisesti pyrin ensin parsimaan kuluman, mutta jos ja kun neule on jo ohentunut, paikka tuo lisää käyttöikää neuleelle.

Tämänkin neuleen sain korjattua vain parsimalla.

Kun kyynärpäässä on jo selkeä reikä, tarvitaan kunnon paikka päälle
Tässä paikkamateriaalina käytettiin asiakkaan toista vanhaa neuletta, josta saatiin sopiva paikkalappu.

Paikkauksen voi tehdä myös neulomalla. Jos reikä on vielä pieni, eikä isoja kyynärpaikkoja haluta laittaa, voi reiän päälle neuloa uuden palan.

Reikä oli liian iso parsittavaksi silmukoiden mukaan, joten neuloin paikkalappu päälle.
Tämän takin korjauksesta voit lukea lisää aiemmasta blogista.

Neulepaikan voi myös neuloa itse. Tämän neuletakin korjasin neulomalla kyynärpäihin uudet paikkalaput neuleen omalla langalla ja samalla neuloksella. Toki tämä kyynärpaikan tekeminen on hieman työläämpää ja näin hyvin onnistuakseen vaatii oikean langan. Tässä tapauksessa oikea lanka löytyi omasta varastosta, onhan itse neuletakki minun tekemä.

Tämän neuletakin kyynärpäitä on jo aiemmin parsittu silmukoiden. Nyt tarvittiin kestävämpi korjaustapa
Neuloin paikkalapun muotoiset palat neuletakin omalla langalla
Kyynärpaikan ompelin käsin ketjupistoin, mikä sopii hyvin neutetakin tyyliin.
Lopputulos on hieno, paikkalaput eivät liikaa erotu neuletakista

Vastaavia neulottuja paikkalappuja voisi toki tehdä neulekoneella, jos korjaukseen sopiva lanka löytyy. Ja miksipä ei kyynärpaikka saa erottu vaateesta, jos se on ”se juttu” ja uusi tyyli.

Jos sinulla on neulevaate, joka kaipaa korjausta, ota yhteyttä! Autan mielelläni ja korjaan neuleet Neulekisällin ammattitaidolla. Lisää kuvia neulekorjauksista löydät kuvagalleriasta.

Turkistyynyt

Joulukuun alussa sain yhteydenoton asiakkaalta, joka etsi tummansinisiä karvatyynyjä, tai niille ompelijaa. Etsinnöistä huolimatta emme löytäneet sopivaa karvakangasta, vaikka materiaalin suhteen asiakas oli hyvin avoin. Kun sopivaa sinistä karvaa ei löytynyt, sai asiakas uuden idean, jota lähdin ilolla toteuttamaan.

Sain postista paketin, jossa oli kaunis vaalea turkki. Tämä takki oli kuulemma noin 40 vuotta vanha, mutta nyt jäänyt käyttämättä. Joten uusi elämä tyynyinä saisi alkaa. Vaikka en ole turkkuri, otin tämänkin haasteen vastaan. Turkis oli pehmeää ja helposti ommeltavissa ompelukoneellani. Ja olenhan ennenkin ommellut vastaavaa materiaali, kun tein lampaantaljasta lämpöpussin.

Noin 40 vuotta vanha turkki oli nyt jäänyt käyttämättä
Takin vuori oli siisti ja sopivan värinen myös tyynyihin

Turkki oli laadukkaasti tehty ja hyvänä säilynyt. Malliltaan takki oli suora, joten pienin järjestelyin sain takista materiaalin kolmeen 45 cm x 45 cm kokoiseen tyynyyn. Jouduin toki yhdistämään kappaleita, mutta saumat jäävät hyvin karvojen alle piiloon. Ompelutyötä helpotti, kun turkis oli koottu kaitaleista, karvan välissä oli aina noin 3 cm sileää nahkaa.

Kappaleita mittaamalla ja yhdistämällä sain materiaalin kolmeen tyynyyn
Yhdistin kappaleet toisiinsa ompelukoneella

Tyynyjen toisena puolena hyödynnettiin takin vuorikangas, joten tähän projektiin ei tarvittu uutena kuin vetoketjut. Todellista muutosompelua hyödyntäen olemassa olevia materiaaleja! Vetoketjut ompelin tyynyn taakse, hieman alareuna yläpuolelle, jotta kappaleiden reunat oli helpompi kiinnittää toisiinsa, eikä karvat pääse niin helposti vetoketjun hampaiden väliin.

Tyynyn toisella puolella on vetoketjut

Lopputulos on onnistunut, turkistyynyt ovat kauniit ja ihanan pehmeät. Valmiit tyynyt lähtivät postipakettina pohjoiseen asiakkaan uuteen kotiin, uudelle sohvalle. Nyt vaan pitäisi itsekin etsiä sopiva turkki tai talja, josta tehdä itsellekin ihanat turkistyynyt.

cof
cof
Sopisihan tällaiset turkistyynyt omallakin sohvalle.

Kasvomaskin uusi aalto

Poikkeuksellisen koronakevään jälkeen tuli kesä, rajoituksia purettiin ja liikkumista vapautettiin. Monet meistä taisi jo väsyä koronauutisiin ja jopa vähän unohtaa koronan vakavuuden. Nyt syksyn tullen odotetusti uutiset tartunnoista ovat lisääntyneet ja jälleen mietitään uusia toimia tartuntojen ehkäisemiseksi. Keväästä lähtien on käyty kiivastakin keskustelua kasvomaskien käytöstä, mielipiteitä on ollut puolesta ja vastaan.

Kasvomaskien käyttösuositusta on osattu jo odottaa -toisten mielestä jo liiankin pitkään. Vihdoin elokuun puolivälissä saimme ensimmäisen kerran virallisen suosituksen kasvomaskien käytöstä, kun THL suosittelee maskin käyttöä yli 15-vuotiaille julkisissa liikennevälineissä sekä ihmisjoukoissa, joissa ei muuten pysty pitämään vaadittua etäisyyttä kanssaihmisiin.  Sekä mm. riskialuilta tuleville matkustajille siirtyessä karanteeniin. Lue päivitetyt ohjeet kasvomaskin käytöstä www.thl.fi

Kevään kokemuksen perusteella osasin varautua kasvomaskien kysyntään heti kasvomaski suosituksen tultua. Vielä kesäloman viimeisiä päiviä viettäessäni tein ensimmäisen materiaalitilauksen kasvomaskeja ajatellen. Kangastilaus saapuikin juuri sopivasti samalla viikolla, suosituksen antamisen aikaan, joten pääsin heti ompelemaan ensimmäisiä kasvomaskeja. Uusia kasvomaskeja teen muiden ompelutöiden ohessa aikataulun antaessa myöten.

Tuotekehittelyä täytyy aina tehdä, joten olen vähän muokannut keväisiä kasvomaskimalleja. Kasvomaskeja teen sekä laskomallilla että muotoiltuna. Laskosmallia olen muuttanut siten, että maskin yläreunassa on yksi leveä laskos sisäpuolelle. Tämä avulla maski asettuu entistä paremmin nenän ympärille ja laskos vähentää myös silmälasien höyrystymistä. Silmälasien käyttäjillä on haasteellista löytää sopia kankaisia maskeja, sillä hengitys höyryt tuppaavat nousemaan maskin yläreunasta. Maskin yläreunassa on myös kiinteä muovitettu metallilanka, jonka avulla reuna muotoillaan nenän ympärille. Nyt käytössäni on hieman paksumpi metallilanka, kuin mitä keväällä käytin.

Hiekan värinen laskomalli, sisäpuolella laskos

Muotoillun kasvomaskin kaavaa olen myös vähän korjaillut, vaikka keväällä sain mallista jo aika mukavan. Tässäkin mallissa on yläreunassa kiinteä metallilanka. Muotoiltua kangasmaskia on saatavilla yhtä kokoa, säädettävin kiinnityksen avulla sopii useimmille.

Vaalea harmaa muotoiltu kasvomaski, nauhakiinnityksellä

Materiaalina käytän sekä puuvillaa että polyesterineulosta. Kahden puuvillakankaan väliin yhdistän ohuen kasvomaskisuojakuidun, joka on viskoosia. Kuitukangas täytyy tukiommella puuvillakankaaseen, jotta se pysyy paikallaan ja kestää 90 asteen pesun.  Tukiompelen kuitukankaan kasvoja vasten tulevaan puuvillakankaaseen muutamalla suoralla ompeleella.

Syksyn uusi materiaali on polyesterineulos, jossa on antibakteerinen käsittely. Langan kudontavaiheessa siihen on ajettu hopeaioneja, joilla saadaan aikaiseksi antibakteerisuus. Ontelokuidulla on erinomainen kosteudensiirtokyky. Kangas pitää materiaalinsa ja rakenteensa ansiosta ihon kuivana. Kasvomaskista tulee huomattavasti kevyempi ja on siten mukavampi käytössä, myös joustavan neuloksenkin ansiosta. Ompelen kasvomaskit kaksinkertaisesta polyesterineuloksesta. Yläreunassa on tuttuun tapaan kiinteä metallilanka.

Pinkki polyesterineulos, muotoiltu kasvomaski

Kaikissa kasvomaskeissa on säädettävä kiinnitys joko kuminauhalla korvan taakse tai nyörillä pään ympäri. Kiinnitystavan voi tarvittaessa vaihtaa uuteen. Kuminauhat voivat heikentyä lukuisten pesukertojen jälkeen. Myös kasvomaskin tumma väri voi haalistua lukuisen pesukertojen takia.

Vinkkejä kasvomaskien käyttöön:

  • säädä kuminauhan pituus itsellesi sopivaksi solmimalla nauhat kiinni. Halutessasi voit vetää solmun kujan sisään. Maskin tulee olla tiiviisti kasvojen edessä, yläreuna ihoa vasten, mutta kiristämättä liikaa korvien takaa.
  • Nyörikiinnityksellä olevat kasvomaskin nyörin yläosa tulee pään taakse, korvien yläpuolelle ja alareunan nauhanpäät kiristetään niskaan. Maski täytyy olla sopivan kireällä, jotta se pysyy paikallaan, mutta niin, että sitä on miellyttävää käyttää.
  • Pese tai keitä maski aina käytön jälkeen. Puuvillaisia makseja kannattaa suoristaa pesun jälkeen vetämällä molemmista reunoista ulospäin. Suorista kiristysnauhoja vetämällä nauhan molemmista päistä.
  • Puuvillaiset kasvomaskit täytynee silittää pesun jälkeen.
  • Älä käytä kasvomaskia, jos se tuntuu epämukavalta tai hengittäminen sen kanssa on vaikeaa.
  • Aseta maski paikalleen koskien vain sen kiinnitysnauhoihin. Muotoile maskin yläreuna nenän ympärille, kiristä tarvittaessa maskin sivuista, jotta sivu lyhenee.
  • Viimeisimmän suosituksen mukaan riittää, että kangasmaski pestä 60 asteessa tai keitetään 5 min jokaisen käyttökerran jälkeen. Säilytä puhtaita ja käytettyjä maskeja erikseen.
  • Kasvomaskeja tulee olla tarpeeksi monta käyttäjää kohden, jotta aina on puhdas käyttövalmiina.
  • Kangasmaskia suositellaan käytettäväksi noin puoli tuntia kerrallaan.

Kankaisia kasvomaskeja on paljon erilaisia. Jokaisella tekijällä on myös omat mallit ja työtavat. Kaikki mallit eivät sovi kaikille käyttäjille. Vain kokeilemalla erilaisia malleja löydät itsellesi sopivimmat. Säädettävä kiinnitystapa antaa käyttömukavuutta.

Kangasmaskit ovat hygieniatuotteita, eikä niillä ole vaihto- tai palautusoikeutta.

Valmiit kasvomaskit löydät Ketjutikin verkkokaupasta. (*)

Ompelen kasvomaskeja myös asiakkaan omasta kankaasta. Huolehdithan, että valitsemasi kangas soveltuu kasvomaskiksi: sen voi pestä vähintään 60 asteessa ja sen läpi on hyvä hengittää kankaan ollessa kaksinkertainen. Kankaat tulee olla pestyjä. Omasta kankaasta ommellessa kappalehinta tulee edullisemmaksi, kun samasta kankaasta tehdään useampi. Lisätietoa sähköpostilla.

Muistathan, että kankainen kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä COVID-19 tartunnalta. Kasvomaskin käytön hyödyt perustuvat siihen, kun mahdollisimman monet käyttävät maskia. Käyttämällä kasvomaskia asianmukaisesti, suojelet muita mahdollisesta oireettomalta tartunnalta. Kasvomaski on hyvä lisä käsi- ja yskimishygienian ja lähikontaktien vähentämisen lisäksi. Pidetään huolta toisistamme!

(*) HUOM! Kankaiset kasvomaskit ovat poistuneet Ketjutkin verkkokaupan valikoimasta 31.8.2021

Kätevä puutarhakassi, kompostikassi

PP-muovia on helppo ommella koneella

Ketjutikki valmistaa mittatilauksesta muotoon ommeltuja hiekkalaatikon suojapeitteitä. Materiaalina näissä käytetään PP-muovia, jota myydään isoina 20 m2 levyinä. Eri kokoisia hiekkalaatikon suojapeitteitä tehdessä jää aina hukkapaloja, joita en voi hyödyntää suojapeitteissä, mutta en ole niitä raaskinut poiskaan heittää. Siitä se ajatus sitten lähti…

Ensimmäinen kompostikassi käytössä

Materiaali kestää erilaisia sääoloja ja on alun perinkin tarkoitettu puutarhurin käyttöön, mm. mansikkapelloille, joten ompelin kokeeksi muutaman ison kassin puutarhan roskien keräämistä varten. Ensimmäinen kassi on ollut käytössä kesästä 2018 lähtien, omalla pienellä pihalla. Kerään kassiin puutarhan roskat pitkin kesää ja jätän kassin pihalle talveksi. Kompostikassia säilytän terassin vieressä, jossa se kastuu sateessa. Tumma kassi maastoutuu terassin viereen ja on aina kätevästi käytettävissä. Tänä keväänä tutkin pussin sisältöä tarkemmin ja siirsin maatumattoman maajätteen kassin päältä pois. Alta löytyikin jo maatunutta multaa, jonka levitin pensaiden alle. Pieni kompostikassi oli toiminut toivotulla tavalla. Itse kassi oli säilynyt hyvin eri sääoloista huolimatta, pohja oli siisti ja ehjä, eli kaikin puolin valmis taas keräämään uusia roskia.

Kassin pohjalla oli jo kivasti multaa

Puutarhakassi on kätevä ja monikäyttöinen apuri pihatöissä. Kassin avulla voi helposti kerätä syksyn lehdet ja kuljettaa isompaan kompostiin. Pienellä pihalla kassia voi käyttää kompostikassina, kerätä kaikki pihan roskat ja jättää ne sinne maatumaan. Toki tätä kassi voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen, esim. hiekkalelujen säilytykseen tai mihin tahansa muuhunkin, kuten muitakin vastaavia isoja muovikasseja. Erona esim. Ikean muovisiin kasseihin näissä on vedenläpäisy, mikä kompostina käytettäessä on varsin kätevä. Vesi ei jää kassin pohjalle pilaamaan maatuvaa maa-ainesta. UV suojattuina PP-muovi kestää erilaisia sääoloja paremmin. Kassit valmistetaan käsityönä, hyödyntäen suojapeitteiden teosta jääneitä paloja. Samaa materiaalia voisi hyödyntää myös muuhun, mikäli sopivia tarpeita kyseiselle kankaalle ilmenee. Esim. suojahuppu sadevesiämpärille, ettei roskat täytä ämpäriä.

Puutarhakassissa voi säilyttää vaikka hiekkaleluja

Puutarhakassia on helppo kantaa pitkien kantohihnojen avulla. Tarvittaessa hihnat voi solmia yhteen ja siten sulkea kassin. Väriltään materiaali on mustaa, vihreillä ruuduilla, mustat kantohihnat ovat PR-nauhaa. Kangas kestää hyvin pakkasta ja auringon paahdetta. Mikäli kassia tarvitsee puhdistaa, käsinpesu tai suihkutus riittää.

Puutarhakassia on helppo kuljettaa pihalla ja kerätä puutarharoskat

Kassissa on reilun kokoinen pohja, jotta se pysyy hyvin pystyssä. Kassin täyttäminen on helppoa. Kokoja on nyt alkuun kolme, mutta saatavilla tarvittaessa myös muilla mitoilla. Puutarhakassin hinta Ketjutikin verkkokaupassa on 12-16 €/kpl.

L-koko: 84 cm x 49 cm, pohja 55 x 33 cm

Puutarhakassin koot, leveys x korkeus (pohja)

  • L- koko 84 cm x 49 cm (pohja 55 x 33)
  • M30 -koko 69 cm x 34 (pohja 40 x 30)
  • M25 -koko 69 cm 44 cm (pohja 44 x 25)

Koronakevät ja kankaiset kasvomaskit

Kevät 2020: Korona tuli ja pilasi monet suunnitelmat ja arkielämästä tuli hyvin erilaista. Poikkeusolot vaikeuttavat monen yrittäjän elinkeinoon, ihmiset eivät liiku eikä liikkeitä, palveluita tai ravintoloita voi pitää auki. Toki kaikki nämä rajoitukset ovat tärkeitä, jotta COVID-19-viruksesta päästään joskus eroon.

Luonto sentään herää eloon, vaikka elämme poikkeusoloissa (kuva otettu 4.4.2020 Viikissä)

Kevään tapahtumat vaikuttavat toki myös Ketjutikin toimintaan. Vaikka toistaisesti töitä tehdään normaalisti ja terveinä olemme koko perhe, ei ompelutöitä ole normaaliin tapaan. Eikä oma keskittyminen työntekoon ole samanlainen kuin normaalisti. Uutisia ja sosiaalista mediaa tulee seurattua entistä enemmän. Ja toki olen huolissani toimeentulosta. Mutta jälleen olen tyytyväinen valintaani, että teen töitä kotona, joten maksettavana ei ole kallista liiketilaa. Onnekseni vielä on niitäkin asiakkaita, jotka uskaltavat liikkua ja tuoda uusia töitä.

Ketjutikin työhuone on pieni, neliöt tehokkaasti käytetty

Erilaiset tavat suojautua virusta vastaan on puhuttanut koko kevään. Hengityssuojaimien ja kasvomaskien käytöstä sekä niiden laadusta on puhuttu paljon. Erilaiset ristiriitaiset mielipiteet ja suositukset ovat sekoittaneet enemmän tai vähemmän ihmisten ajattelua. Varsinkin kankaiset kasvomaskit ovat kuuma aihe Facebookissa. Jotkut ompelijat ovat valmistaneet erilaisia kasvomaskeja jo useamman viikon. Ja mainostaessaan tuotteita saaneet varmasti jokainen monenkirjavia kommenttia. Aikaisemmin pidättäydyin kasvomaskien tekemisestä. Perustelin kantani ristiriitaisiin tietoihin niiden hyödyistä sekä selkeiden käyttösuositusten puutteeseen. En halunnut valmistaa tuotteita, jotka aiheuttavat mahdollisesti negatiivista vastaanottoa tai terveydellistä haittaa käyttäjille.  Asia on kuitenkin kiinnostanut koko ajan, sillä lähipiirissäni on eri-ikäisiä riskiryhmään kuuluvia, jotka varmasti hyötyisivät kankaisten maskien käytöstä. Liityin erääseen ompelijoiden Facebook -ryhmään, missä pyritään löytämään ja jakamaan virallista tietoa suojamateriaalien ja kasvomaskien valmistamisesta. Tässä ryhmässä keskustelu on ollut asiallista ja sen puitteissa on syntynyt varmasti useampia hyviä yhteistöitä, jotka hyödyttävät monia ihmisiä. 

Koronaepidemian aikana olemme saaneet erilaisia ohjeita toimia ja suositukset ovat muuttuneet ajan myötä. Niin on käynyt myös kankaisten suojamaskien käyttösuositusten osalta. Pääsiäisen jälkeen THL:n pääjohtaja suositteli kankaisten kasvomaskien käyttöä. Vaikka tämä oli hänen henkilökohtainen suositus eikä virallinen suositus, kiinnostus kasvomaskeja kohtaan lisääntyi nopeasti. Monet ompelijat ovat kasvomaskeja tehneet ja nyt rohkeammin mainostavat tuotteitaan. Minäkin sain heti useamman kyselyn kankaisten kasvomaskien tekemisestä. Yön yli mietittyä päädyin vastaamaan kysyntään. Olen aina pyrkinyt auttamaan asiakkaita erilaisissa ompelutarpeissa, joten nyt siis myös kankaisten kasvomaskien osalta. (Päivitetty tieto 20.4.2020 Sosiaali- ja terveysministeriö ja THL eivät suosittele kangasmaskien käyttö)

Netistä ja lehdissä on ollut erilaisia ompeluohjeita kangasmaskien valmistamiseen. Mutta koska haluan seistä täysin tekemieni tuotteiden takana, mikä tahansa valmis tai puolivalmis malli ei kelpaa. Lukuisten kokeilujen ja protojen jälkeen sain itseäni miellyttävän mallin. Tätä voisin itsekin käyttää. Ja sehän oli myös toinen syy mallisuunnittelun taustalla: maski omaan käyttöön, mikäli sosiaalinen paine kasvaa tai ohjeistus niiden käytöstä tulee voimaan. Tästä kehittelin vielä säädettävän mallin, jotka sopisi useammalle käyttäjälle, pään koosta riippumatta. Sekä toisen yksinkertaisemman mallin laskoksilla.

Tein erilaisia kokeiluja sopivan mallin löytämiseksi
Tätä mallia voisin itsekin käyttää

Ketjutikin kasvomaskit valmistetaan kaksikertaisena 100 % puuvillakankaasta. Ainakin alkuun yksivärisistä kankaista, myös kierrätyskankaita hyödyntäen. Materiaaliksi valitsen vain korkeaa pesulämpötilaa kestäviä kankaita ja tarvikkeita. Kaikki kankaat pesen ennen käyttöä 95 asteessa. Maskit kiinnitetään kuminauhalla korvan taakse tai solmittavalla nyörillä pään ympäri. Nämä ovat myös helposti vaihdettavissa uusiksi, mikäli kuuma pesu haurastuttaa kuminauhat. Kasvomaskin yläreunassa on ohut metallilanka, jonka avulla maskin reunan saa muotoiltua nenän muotoa mukaillen ja näin tiiviimmin kasvoja vasten.

Uusi säädettävä malli, jossa nyörikiinnitys pään taakse tai kuminauhalla korvan taakse
Toinen malli laskoksilla, myös säädettävällä kiinnityksellä.

Ensimmäiset kasvomaskit ovat nyt koekäytössä ja mallia voin muokkaan tarvittaessa. Teen näitä kangasmaskeja nyt alkuun tarpeen mukaan ja oman aikatauluni puitteissa myös pienen erän verkkokauppaan. Laskosmallin hinta on 9€/kpl ja muotoillun mallin 13,50€/ kpl (hinnat sis. luonnollisesti 24% alv:n)

23.4.2020 Verkkokauppaan lisätty pieni erä kankaisia kasvomaskeja. (*)

Beige muotoiltu kasvomaski
Beige laskosmallinen kasvomaski

Tilauksesta ompelen myös asiakkaan omasta kankaasta kasvomaskeja näillä malleilla. Ota yhteyttä, mikäli haluat kangasmaskin omasta kankaasta.

Tärkeää on muistaa, että kankainen kasvomaski ei missään nimessä täytä hengityksensuojaimien kriteereitä eikä suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta. Maski voi kuitenkin suojata muita käyttäjän hengityksestä leviävistä pisaroista. Pahimmillaan kankainen kasvomaski voi olla jopa viruksen levittäjä, mikäli sitä ei käytetä oikein.

Kankaisen kasvomaskin käytössä täytyy noudattaa erityistä huolellisuutta:

  • kasvomaski puetaan päälle puhtain käsin
  • älä kosketa maskia käytön aikana
  • mikäli maski kostuu, vaihda puhtaaseen
  • riisu maksi vain koskettaen kiristysnauhoihin ja laita se heti esim. muovipussiin odottamaan pesua, muista pestä kädet käsittelyn jälkeen.
  • pese maski aina jokaisen käytön jälkeen vähintään 60 asteessa, mieluiten 90 asteessa. Tai keittämällä 5 min vedessä, mihin on lisätty pieni määrä pesuainetta. Anna maskin kuivua kunnolla ennen käyttöä. (Suosittelen keittämään Ketjutikin kasvomaskit, tai käyttämään pesukoneessa pesupussia metallinauhan takia).

Maskin käyttö voi olla terveydelle vaarallista. Sydän- ja verenkiertosairauksien, astman tai keuhkoahtaumataudin oireet voivat olla este käyttää suu-nenäsuojainta. Jos tunnet olosi huonoksi kasvomaskia käyttäessäsi, lopeta käyttö välittömästi.

Jos epäilet sairastuneesi tai sairastat koronavirusta, pysy kotona.

Pidetään huolta toisistamme!

Tietolähteet ja lisätietoa:

(*) HUOM! Kankaiset kasvomaskit ovat poistuneet verkkokaupan valikoimasta 31.8.2021.