Tilausompelu: vanhalla mallilla uutta

Kun joku vaate on mieleinen, ei siitä haluaisi luopua vaikkei se enää olisi täysin edustuskelpoinen. Tästä asiakkaan vanhasta hellemekosta kangas oli muuttunut vuosien ainana oudon tahmaiseksi ja haalistunutkin. Mutta koska mekon malli oli mieleinen, mekko oli säästetty.

Vanha kulunut mekko

Sain tehtäväksi ommella uuden mekon vanhan mallin mukaan. Yksi tapa kaavojen tekemiseen on leikata vanha vaate kappaleiksi ja käyttää niitä kaavana. Tässä tapauksessa mittasin ja piirsin kaavat mekon mukaan, rikkomatta vanhaa vaatetta. Samalla mallia hieman paranneltiin uuteen mekkoon.  Uudessa mekossa yläosa tehtiin edestä kaksinkertaiseksi. Kaavojen perusteella pystyin laskemaan kankaan menekin ja asiakas löysi uuden mieleisen viskoositrikoon Materialsin valikoimasta.

Kaavat mittaamalla vanhasta vaatteesta
Kankaan menekin laskemisessa huomioidaa, että kappaleet leikataan samaan suuntaan. Silloin vaatteessa kankaan kuviot ovat samaan suuntaan.
Kankaan leikkuu vaatii tarkkuutta, vaikka kuvioita ei tarvinnut kohdentaa.

Näin uusi mekko syntyi vanhan mallin mukaan ja asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Suunnittelimme jo, että samalla mallilla on jatkossa helppo tehdä toinenkin mekko, kunhan mieleinen kangas löytyy.

Valmis mekko edestä
ja sivulta.

Ketjutikissä tehdään korjausompelun lisäksi myös muita ompelutöitä, kuten tämä edellä kuvattu. Jos sinulla on idea, kaava tai vanha vaate malliksi ota yhteyttä ja kysy lisää!

Tilaustöiden esimerkkihintoja löydät hinnastosta.

Lisää kuvia Ketjutikissä tehdyistä tilaustöistä.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *