Kun lempi takki hajoaa käytössä, jää kiinni oven kahvaan ja repeää, se varmasti harmittaa. Kuluma tai reikä housun haarassa tuntuu epämiellyttävältä ja näyttääkin epäsiistiltä. Haavereita sattuu monen laisia, isompia tai pienempi reikiä syntyy ja monet varmasti ensin ajattelevat, että nyt tämä vaate on pilalla, pois heitettävä. Onneksi aina ei tarvitse luopua lempi vaatteestaan. Ainakin se kannattaa ensin näyttää ompelijalle, olisiko jotain tehtävissä. Eihän repeämää pois saa, mutta josko sen voisi jollain tavalla korjata ja siten antaa vaatteelle vielä uusi elämä.
Korjaustapoja on monia, kuten myös haavereita, joten yhtä oikeaa tapaa ei ole, vaan korjaustapa on mietittävä erikseen aina kyseisen vaatteen kohdalta. Mikä juuri tämän vaatteen käyttötarve on, missä sitä käytetään mahdollisen korjauksen jälkeen? Onhan selvä, ettei rikki mennyt vaate enää ole kuten uutena, mutta usein siitä saadaan vielä sopivaan käyttöön kelpaava. Korjaus voidaan tehdä mm. käyttämällä erilaisia päälle laitettavia paikkoja. Paikkana voidaan käyttää tarkoituksella erottuvia koristepaikkoja tai vaikka heijastinkangasta, siellä missä sen käyttö on luontevaa. Usein erilaisten tukikankaiden käyttö varsinaisen päälikankaan alla ja tikkaus päältä korjaa ongelman. Varsinkin lasten ulkovaatteissa käytetään paljon valmiita liimattavia paikkoja, joita voi hyödyntää monessa paikassa. Joskus pienellä sisäänotolla, saumalla tai lyhennyksellä voidaan myös korjata ongelmat huomaamattomasti.
Valitettavan usein jakun tai takin vuorikankaat ovat hauraita ja kovassa kulutuksessa kuluvat ja mennevät rikki. Esimerkiksi miesten takin povitaskut joutuvat kovalle kulutukselle, kun kännykkää tai kalenteria kuljetetaan taskuissa. Myös naisten olkalaukku aina samalla puolella kannettuna saattaa aiheuttaa niin paljon hankausta, että vuorikangasta kuluu puhki. Oli syy mikä tahansa, voi myös takin vuorin korjata. Jos vuorikangas on kovin kulunut, on sen kokonaan vaihtaminen ehkä järkevin vaihtoehto. Silloin on hyvä käydä läpi koko vaate, tarkistaen onko päälikangas vielä niin hyvässä kunnossa, että vuorin vaihtaminen on kustannuksiltaan järkevää. Vuorin vaihtaminen tehdään tuntityönä ja aikaa takin tai jakun vuorittamiseen menee 2,5-4 tuntia. Työaikaan tietysti vaikuttavat vaatteen yksityiskohdat: halkiot, sisätaskut yms. Vaikka vanha vuori olisi kuinka repaleinen sitä ei kannata repiä itse irti. Vanhasta vuorista ompelija saa kaavan uuteen vuoriin.
Aina vuorin kulumat eivät ole niin pahoja, että vuorin kokonaan vaihtaminen on tarpeen. Silloin voidaan vaihtaa vain osia vuorista tai paikata sitä muulla tavalla. Joskus vaatteen vuori on vain yksinkertaisesti liian pieni päälikankaaseen nähden ja sen takia hajoaa saumoista. Jos kangas on muuten vielä kunnossa, voi saumojen kohdalle tehdä kiilalla lisätilaa ja samalla korjata mahdollisesti revenneet kohdat
Tässä miesten puvun takissa oli povitasku mennyt rikki. Korjasin sitä osittain koneompeleilla ja laittamalla uutta vuorikangasta rikkinäisten osien päälle.
Tässä vuori oli kulunut puhki kahdesta kohtaa, joten vaihdoin rikkinäisten kohtien tilalle uudet palat vuorikankaasta. Näin korjaten vaate on vielä hyvin käyttökuntoinen ja kustannuksetkin jäivät kohtuulisiksi verrattuna koko vuorin vaihtamiseen ja povitaskujen uusimiseen.
Housut joutuvat myös koville, varsinkin haarasta. Kun kuluma tai reikä ei ole vielä kovin suuri, voidaan se korjata varsin huomaamattomasti. Tässä paikkauksessa on hyödynnetty housujen lyhennyksestä saatua kangasta tukikankaana nurjalla puolella, joka on tikattu oikealta puolelta.
Samalla tavalla esimerkiksi farkkuja voidaan paikata. Samlla voidaan hyödyntäen muita vanhoja farkkuja. Tiheästi tikkaamalla farkkukankaan kuteen suunaisesti paikkauksesta tulee siisti ja toisinaan aika huomaamaton.
Tämän revenneen takin korjasin pienellä sisäänotolla ja uudella saumalla alkuperäisen tikkauksen kohdalta. Näin korjauksesta tuli hyvin huomaamaton. Takin omistaja tuli hyvin onnelliseksi lempitakkinsa uudesta elämästä.
http://www.ketjutikki.fi/hinnasto/
http://www.ketjutikki.fi/blogi/miten-korjaus-ja-muutostyon-hinta-muodostuu/
Onpa hienoa, että kaikkea ei heitetä pois, ja rikkoontuneita vaatteita ommellaan ja korjataan käyttöön. Nykyajan maailmassa on todellakin tarvetta ompelimoille. Minunkin on pitänyt etsiä paikka, missä tehtäisiin laadukas korjausompelu yksille juhlahousuille.
Eikös olekin! On kyllä ihanan huomata, että vaatteita korjataan ja muodistetaan mieluummin, kuin heitetään pois ja ostetaan uutta. Aina kannattaa kysyä, mitä tehtävissä, ennen pois heittoa.