Pakkanen paukkuu nyt koko maassa, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo ja hyöty irti. Sopivasti ensimmäiset hiihtolomat ovat juuri alkaneet koululaisilla, joten useimmilla on nyt vähän enemmän vapaa-aikaa. Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan ja kun pukeutuu oikein, on ulkona ihan mukavaa. Ja ulkoilun jälkeen on mukava tulla sisälle lämpimään ja keittää jotain lämmintä juomaa.
Jos jatkuva ulkoilu ei kiinnosta, voi pakkaskelejä hyödyntää myös muulla tavalla. Pakkasten aikaan on hyvä sulattaa ja puhdistaa pakastin ja viedä ruokapakasteet ulos odottamaan. Myös petivaatteiden, peittojen ja tyynyjen sekä muiden kodin tekstiilien tuuletus on varsin tehokasta. Pakkanen tappaa erityisesti pölypunkit. Tosin pakkasta saa olla ihan reilusti, lähemmäs -30 astetta ja tekstiilit useamman tunnin ulkona. Noin -20 asteen pakkasessa ötököiden tuhoamiseen menee vuorokausi. Mutta auttaa se pienempikin pakkanen tekemään tekstiileistä ihanan raikkaat. Kyllä illalla uni maistuu raikkaissa lakanoissa, kun päivän on ulkoillut auringossa tai siivonnut kotia.
Itse en ulkoilemaan tänään päivällä oikein ehtinyt, mutta päätin tuulettaa villavaatteet, neulepuserot ja takit sekä villasukat. Villa hylkii likaan, joten villavaatteita ei tarvitse pestä niin usein kuin muita vaatteita. Tuuletus puhdistaa ja raikastaa villaa mukavasti ja on kaikin puolin ystävällisin tapa huoltaa vaatteita. Päivän ulkoilun jälkeen vaatteet ovat ihanan raikkaat ja tuovat tullessaan vaatekaappiin tuulahduksen pakkasilmaa. Ja kiusaahan se pakkanen myös mahdollisia vaatteiden tuholaisiakin. Pienikin pakkanen pitäisi tappaa vyöturkiskuoriaisen, kunhan tarpeeksi pitkään ovat pakkasessa. Sen sijaan vaatekoi kestää pakkasta paremmin, mutta sekin tuhoutuu -28 asteen pakkasessa. Joten, jos pienet ikävät tuholaiset ovat kiusana, täytyy toivoa kovia pakkasia, tai turvautua tilavaan pakastimeen.
Villavaatteiden huollossa kannattaa muistaa myös toinen tärkeä asia: vaatteiden säilytystapa. Villavaatteita ei tulisi säilyttää pitkiä aikoja vaatehenkariin ripustettuna. Varsinkin painavat villavaatteet saattavat venyä ripustettuna ollessaan. Joten villavaatteet tulisikin säilyttää viikattuna hyllyllä tai laatikossa. Ja jos säilytystilassa on ollut ongelmia tuholaisten kanssa, kannattaa villaneuleet varastoida tiiviisti suljettaviin muovipusseihin. Ja luonnollisesti vain puhtaita ja tuuletettuja vaatteita säilytetään muoviin pakattuina.
Jos kaipaat lisätietoa tekstiilien tuholaisista, käy kurkkaamassa esimerkiksi täältä.
Ja neulojat huomio, nyt villalangat tuulettumaan! On oiva hetki tehdä inventaari lankavarastoihin ja viedä ne pakkaseen nauttimaan rakkaasta ilmasta. Puhtaista ja raikkaista langoista on mukava suunnitella ja tehdä taas uusia käsitöitä.