Vuosi 2018 ompelutyöt kuvin

Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan ja on aika katsoa vähän taaksepäin, mitä kaikkea sitä mahtuukaan kuluneeseen vuoteen. Vuosi 2018 on Ketjutikin ensimmäinen kokonainen vuosi ja paljon erilaisia ompeluprojekteja olen tehnyt ja monia mukavia asiakkaita tavannut. Lähes sata uutta ompeluasiakasta on käynyt vuoden aikana ja tietysti monta jo edelliseltä vuodelta tuttua asiakasta. Olen todella iloinen, kuinka mukavasti asiakkaat ovat löytäneet Ketjutikin.

Jo yli vuoden toimineeseen verkkokauppaan ovat asiakkaat löytäneet myös ja tuotevalikoimaa olen lisännyt vuoden aikana mm. joulutuotteita ja jälleenmyyntiin sain käsin tehtyjä neulojille silmuikkamerkkejä ja nappeja. Vuoden alusta lähiten olen lähettänyt asiakkaille uutiskirjeen parin kuukauden välein. Uutiskirjeessä kerron Ketjutikin toiminnasta ja esittelen verkkokaupan tuotteita. Samalla tavalla tulen jatkamaan myös ensi vuonna, joten jos et vielä ole uutiskirjeen tilaaja, tilaa se tästä.

Erilaisten korjausompelutöiden kirjo on aika laaja, housujen lyhennyksiä, erilaisia paikkauksia, vetoketjujen vaihtoja, juhlapukujen muokkausta yms.

Tanssiaispuvun yläosan muokkaus
College housuihin tein vähän näyttävämmän pidennyksen: Asiakkaan logo heijastinkaankaasta koneella aplikoiden.

Korjausompelun lisäksi olen tehnyt erilaisia tilaustöitä ja valmistanut omia tuoteitakin.

Uusi leninki vanhan vaatteen kaavalla
Pellavamekko valmiskaavalla
Kotitakki valmiskaavaa muokaten
Miehen jakku valmiskaavalla
Juhlapuku mallin mukaan, oma kaava
Jakku ja hame valmiskaavaa muokaten
Lapsen (110 cm) askarteluessu mallin mukaan

Vaatteiden ompelun lisäksi teen mielläni myös muita ompelutöitä. Erilaiset projektit tuovat mukavaa vaihtelua ja haastetta. Tämän vuoden haastavin ja samalla myös mielenkiintoisin projekti oli lämpöpussin ompeleminen lampaan taljoista pyörätuoliin. Lue lisää lämpöpussin ompelemisesta blogista.

Lämpöpussi pyörätuoliin
Ompelin myös huiveja erään kuoron esiintymiskäyttöön
Sohvatyynyjen uudet päälliset ja irtotyynyt

Omista tuotteistani Hiekkalaatikon suojapeitteet ovat olleet suosittuja ja niitä tulikin tehtyä parisenkymmentä eri kokoista ja muotoistakin. Jokainen suojapeite tehdään aina kyseisen laatikon mittojen mukaan. Useimmat ovat tietysti neliskanttisia, mutta mahtuu joukkoon muutama erikoisempikin.

5-kulmainen hiekkalaatikon suojapeite

Ja tein tilauksesta myös suojapeitteen puttigreenille, ahkeralle golf-harrastajalle.

Puttigreenin suojapeite

Ketjutikin omia tuotteia on tietysti valmistettu lisää ja uusia mallia suunniteltu vuoden aikana. Käskassit ja sukkapuikkokotelot saivat seurakseen säilytyskotelon pyöröpuikkoille.

Käskasseja on tehty useissa väreissä
Pyöröpuikoille oma säilytyskotelo

Myös uusia omia tuotteita lapsille löytyy verkkokaupan valikoimasta: suloisia neulepipoja sekä herkullisia kangasruokia.

Käsin neulotut marjapipot mustikka, mansikka ja vadelma
Erilaisia herkullisia kangasruokia löytyy myös.

Jouluun valmistin kestäviä ja kierrätettäviä kankaisia lahjapusseja ja joulupukin lahjasäkkejä.

Kauniit kankaiset lahjapussit
joulupukin lahjasäkki

Vuoden aikana osallistuin muutamaan tapahtumaankin Pihlajamäessä ja Viikissä. Välillä on mukava jalkautua ulos ihmisten pariin ja esitellä omia tuotteita ja palveluita tapahtumissa. Minua myös haastateltiin Pihlajamäki.info-lehteen syksyllä.

MLL Pihlajamäen Kevätrieha 1.6.2018 LP Salpausselässä
Pihlajamäen kyläjuhlat, We Love Pihlis 1.9.2018 Pihlajamäen ostarilla
Joulumyyjäiset Viikissä asukastalo Kaaressa 25.11.2018

Vuosi 2018 on ollut mukavan työntäyteinen. Kiitos kaikille asiakkaille ja Ketjutikin ystäville! Jatketaan ensi vuonna uusin projektein!

Tilausompelu: vanhalla mallilla uutta

Kun joku vaate on mieleinen, ei siitä haluaisi luopua vaikkei se enää olisi täysin edustuskelpoinen. Tästä asiakkaan vanhasta hellemekosta kangas oli muuttunut vuosien ainana oudon tahmaiseksi ja haalistunutkin. Mutta koska mekon malli oli mieleinen, mekko oli säästetty.

Vanha kulunut mekko

Sain tehtäväksi ommella uuden mekon vanhan mallin mukaan. Yksi tapa kaavojen tekemiseen on leikata vanha vaate kappaleiksi ja käyttää niitä kaavana. Tässä tapauksessa mittasin ja piirsin kaavat mekon mukaan, rikkomatta vanhaa vaatetta. Samalla mallia hieman paranneltiin uuteen mekkoon.  Uudessa mekossa yläosa tehtiin edestä kaksinkertaiseksi. Kaavojen perusteella pystyin laskemaan kankaan menekin ja asiakas löysi uuden mieleisen viskoositrikoon Materialsin valikoimasta.

Kaavat mittaamalla vanhasta vaatteesta

Kankaan menekin laskemisessa huomioidaa, että kappaleet leikataan samaan suuntaan. Silloin vaatteessa kankaan kuviot ovat samaan suuntaan.

Kankaan leikkuu vaatii tarkkuutta, vaikka kuvioita ei tarvinnut kohdentaa.

Näin uusi mekko syntyi vanhan mallin mukaan ja asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. Suunnittelimme jo, että samalla mallilla on jatkossa helppo tehdä toinenkin mekko, kunhan mieleinen kangas löytyy.

Valmis mekko edestä

ja sivulta.

Ketjutikissä tehdään korjausompelun lisäksi myös muita ompelutöitä, kuten tämä edellä kuvattu. Jos sinulla on idea, kaava tai vanha vaate malliksi ota yhteyttä ja kysy lisää!

Tilaustöiden esimerkkihintoja löydät hinnastosta.

Lisää kuvia Ketjutikissä tehdyistä tilaustöistä.