MLL 100 villasukka

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) täyttää tänä vuonna huikeat 100 vuotta. Lastensuojeluliiton idea syntyi Helsingin Kirurkisen sairaalan ylihoitaja Sophe Mannerheimin huolesta lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin takia. 1920-luvun Suomessa elettiin hyvin erilaisissa oloissa, kuin nyt. Sisällissota oli jättänyt jälkeensä orpoja, eikä lasten olot olleet kovin kummoiset. Perustajajäseniä olivat Sophien Mannerheimin veli marsalkka Carl Gustaf Mannerheim, kouluneuvos Erik Mandelin sekä lääkäri Arvo Ylppö.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton tarkoitus on alusta alkaen ollut edistää lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Esimerkiksi nykyinen neuvolasysteemin kehittyminen on yksi MLL:n saavutuksista. Vuonna 1980 perustettiin Lasten ja nuorten puhelin ja 1990-luvulla liitto oli merkittävässä roolissa koulujen iltapäivätoiminnan vakiintumisessa.

MLL 100 vuotta

Juhlavuoden kunniaksi Mannerheimin Lastensuojeluliitossa on tiedossa paljon erilaisia tapahtuma ja tilaisuuksia. Yksi ihana juhlavuoden tempaus on MLL 100 villasukka -malli. Idea MLL:n omasta villasukasta syntyi juhlavuoden ohjelmaa ideoineiden vapaaehtoisten kesken. Olen itsekin aktiivinen MLL:n vapaaehtoinen, joten ilolla lähdin mukaan suunnitteluryhmään. Ryhmässä ideoitiin mallia yhdessä. Erilaisten kuvioideoiden kokeilu oli helppoa DesignaKnit -ohjelmaa käyttäen. Toki muutamat mallit tuli myös koeneulottua. Lopullisen mallin suunnittelussa toimin kätilön lailla auttaen ideoiden toteuttamisessa valmiiksi sukkaohjeeksi yhdessä MLL:n keskusliiton väen kanssa. Toteutin sukkaohjeen kirjauksen, mallikuvion viimeistelyn ja neuloin mallisukat. Ammattikuvaaja kuvasi mallisukat ja MLL:n graafikko toteutti ohjeen visuaalisen ilmeen. Olin itsekin mukana sukkien kuvauksissa yhdessä MLL:n visualistin kanssa. Olipa mukava ja mielenkiintoinen iltapäivä seurata ammattilaisten työtä.

Sukkaideoita koeneulottuna
Valmiit sukkamallit, perussukat ja polvisukka

MLL 100 villasukka -ohjeella saa kuka tahansa neuloa sukkia omaan käyttöön tai lahjoitettavaksi. Alkuperäinen haave neuloa kaikille vuonna 2020 syntyneille lapsille MLL villasukka ei välttämättä tule toteutumaan, mutta jos monet pienet ja isommatkin lapset saavat vuoden aikana sukat jalkoihin, voimme olla ylpeitä ja iloisia vapaaehtoisten neulojien energiasta. Sukkamallia ei saa käyttää kaupalliseen tarkoituksiin, ainoastaan omaan käyttöön tai antaa sukat lahjoitukseen. Jotkut MLL:n paikallisyhdistykset voivat myös kerätä lahjoitussukkia ja toimittaa ne valitsemaansa kohteeseen.

MLL 100 Villasukasta on perusmalli, missä on kokoja ”vauvasta vaariin” sekä polvisukka -malli kolmessa aikuisten koossa. Perussukan kuviomallia voi halutessaan myös helpottaa jättämällä kuvioraitoja pois, jos malli tuntuu työläältä. Tärkeintä on ajatus sukan takana: neulotaan sukkia ja lahjoitetaan ne lapselle. Ja kaikkihan me olemme lapsia, joten aivan hyvin voit neuloa sukat myös itselle tai toiselle aikuiselle.

Perussukka, koko perheelle

Sukat on suunniteltu neulottavaksi Novitan 7 Veljestä langalle, mutta toki ne voi neuloa muillakin lankamerkeillä, joista löytyy nämä oikeat MLL:n värisävyt, sininen, pinkki ja valkoinen. Sukkien ohjeen löydät täältä. Facebookissa on oma Villasukkaryhmä MLL 100, josta saa lisätietoa ja vinkkejä muilta vapaaehtoisilta neulojilta. Toki kysymykset ja kommentit ohjeesta voi laittaa suoraa myös tänne Ketjutikkiin.

Polvisukka aikuiselle

MLL 100 villasukan ohjeen suunnittelu ja toteutus -projekti oli minulle hyvin mieleinen -eihän neulekisälli voi jättää tilaisuutta väliin yhdistää työtä ja harrastusta.  Ja samalla tämä työ, kuten monet muutkin käsityöt, oli opettavainen. Mallisukkia neuloessa tutustuin lankadominanssiin, lankojen kulkuun kirjoneuletta neuloessa. Vaikka olen neulonut lukuisia kirjoneuleita, en ole ennen ajatellut, missä järjestyksessä lankoja kannattaa neuloessa pitää. Lankadominanssin mukaan neuloen kuvio erottuu paremmin pohjasta. Tässä langat neulotaan aina samassa järjestyksessä, kuviolanka otetaan puikolle aina pohjalangan alta. Vastaavasti pohjavärin lanka neulotaan kuviolangan päätä. Tästä on netissä hyvä opetusvideota, mikäli lankadominanssi kiinnostaa. Suosittelen tutustumaan!

MLL Pihlajamäen paikallisyhdistys järjestää Neuletapahtumia vuoden aikana ja Ketjutikki on luonnollisesti mukana näissä tapahtumissa. Ensimmäinen Neuleilta pidetään keskiviikkona 26.2.2020 leikkipuisto Salpausselässä klo 18-19.30. Tervetuloa neulomaan sukkia yhdessä!

Neuletyö kulkee käskassissa mukana ja yksi MLL villasukka valmistui koulutuspäivän aikana.

Ei muuta kuin puikot käteen ja neulomaan MLL sukkia koko Suomen lapsille ja aikuisille! Tehdään tästä yhdessä upea neulevuosi!

Ketjutikin villasukat neulekoneella

Moni ehkä yllättyy, mutta neulekoneella voi neulo myös sukkia. Ketjutikin villasukat neulotaan neulekoneella, yksittäin käsityönä. Näissä Ketjutikin villasukissa varressa on näyttävä, kolmella tai neljällä värillä neulottu kirjoneulekuvio. Joustavaa resoria on vain yläosassa ja nilkassa. Sukan varsi on normaalia jämäkämpi eikä se jousta ihan samalla tavalla kuin perinteisen villasukan resorivarsi. Neuletekniikan takia koneella neulotussa sukassa on sauma sisäsivussa.

Ketjutikin Tulppaani -sukat

Villasukan varsi neulotaan jacquard -neuleena. Jacquard neuleessa kirjoneule neulotaan kaksin kertaiseksi. Nurjalle puolelle ei tule ollenkaan näkyviä lankajuoksuja, vaan se on kuviolankojen mukaan raidallinen. Neuletekniikka mahdollistaa pohjavärin lisäksi jopa kolmen kuviovärin käytön samalla kerroksella. Tällä tavalla kuviosta saan kauniin värikkään ja esim. logon tai muun oman merkin toteuttaminen on mahdollista. Sukan varteen on mahdollista suunnitella ja toteuttaa erilaisia pienehköjä kuvioita tai vaikka lyhyitä sanoja. Toki sukan koko rajoittaa kuvioiden yksityiskohtia. Aikuisen sukkaan silmukoita tullee noin 80. Korkeutta tietysti maun mukaan, noin 10 cm varressa kerroksia on noin 35-40. Joten haluttu sukan koko ja varren pituus määrittää kuva-alan koon. Huomioitava on myös jalan pyöreys, koko varren ympäri kulkeva kuva-aihe ei näy koskaan kokonaan.

Futari -sukat
Ketjutinkin villasukat neulotaan tasona.
Tässä näkyy hyvin nurjan puolen raidallisuus.

Suunnittelen neulekuviot DesignaKnit -ohjelmalla, josta siirrän ne suoraan neulekoneen muistiin. Kuvion suunnittelussa on huomioitava neuletekniikan asettamat rajat ja vaatimukset. Monivärisessä Jacguard –neuleessa jokainen kerros neulotaan aina yksi langanväri kerrallaan. Neliväristä kuviota neulottaessa yhden kerroksen valmistumiseen tarvitaan neljän kerroksen neulominen. Hieman erikoista vai kuinka? -mutta neulekoneen ja lisälaitteiden tekniikka mahdollistavat tämän ja tietysti neulojan ammattitaito.

Oranssit Tulpaani -sukat

Villasukan materiaali on ohuenko, käyttöä kestävä, konepestävä lankaa. (75 % villaa ja 25 % polyamidia) Valmistajan (Adlibris) värivalikoima on runsas ja Ketjutikin lankavarastostoa täydennetään tarpeen mukaan. Ketjutikin verkkokaupassa on vaihtelevasti pieni valikoima valmiita sukkia. Koko, väri ja mallivalikoima vaihtelee, riippue siitä miten ehdin neuloa sukkia varastoon. Teen myös sukkia tilauksesta, näin saat haluamasi mallin oikean kokoisena ja haluamillasi väreillä. Tilattujen sukkien toimitusaika on 2-3 viikkoa, tarkista aina tarkempi aikataulu etukäteen. Sukat valmistetaan Ketjutikin kokotaulukon mukaan, toki asiakkaan mitat tarvittaessa huomioiden. Esim. sukan varren leveyteen voi tarvittaessa vaikuttaa. (Mitta nilkan yläpuolelta.)

Ketjutikissä on mahdollista teettää yksilölliset kuviolliset villasukat esim. omalla logolla koko harrastusseuralle. Ketjutikki auttaa ja suunnittelee mallin toiveittesi mukaan -toki neuletekniikan ja tuotteen koon asettamien rajoitteiden puitteissa. Suunnittelutyö hinnoitellaan erikseen, mutta jos samalla mallilla tilataan useammat sukat, on se tietysti aina edullisempaa. Kysy lisää ja pyydä tarjous.

Tässä yksi mallisukka asikkaan toiveiden mukaan.

Ketjutikin valmiit sukkamallit 2019:

  • Tulppaani (pohjaväri valkoinen, kukan värit: värit puna-keltainen tai roosa ja kirjava vihreä)
  • Futari (pohjaväri tasainen tai kirjava, jalkapallot jalan ympärillä)

Valmiit koot: 35-36, 37-38, 39-40, 41-42

Materiaali: 75 % superwash -käsitelty villa, 25 % polyamidi. Langan vahvuus 100 g = 425 m Langan valmistaja Adlibris, valmistusmaa Turkki (Mulesing-vapaa) Valmistajan värikartta löytyy täältä.

Hoito-ohje:

Varovainen 40 asteen pesu, muotoile kosteana ja höyrytä tuote tasona

Hinnasto:

Päivitetty 12/2019

Ketjutikin oma malli aikuisten sukat (koot 35->)

  • Futari 45 €, tulppaani 50 € (sis. 24% alv)
  • Sukat omalla mallilla alk. 45€/ kpl + suunnittelu alk. 45€/malli

Ketjutikin villasukat ja päivitetty varastotilanne hintoineen löytyy verkkokaupasta

Näin neulot: tomaattikantapää

Tomaattikantapää muodostuu kolmesta lyhennetyin kerroksin neulotusta osasta

Tomaattikantapää neulotaan vähän samaan tapaan kuin tiimalasikantapää, lyhennetyin kerroksin. Tästä kantapäästä on muitakin ohjeita, missä lyhennetyt kerrokset tehdään hieman toisella tavalla. Tämä malli on tehty minun muokkaamalla ohjeella.

Lyhennettyjä kerroksia neulottaessa ensimmäinen silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, sekä työn oikealla että nurjalla puolella. Nostettu silmukka kiristetään kunnolla siten, että silmukka näyttää puikolla silmukkaparilta. Tämä edesauttaa sitä, ettei kääntymiskohtaan tule reikää. Käsittele tätä ”silmukkaparia” aina kuitenkin yhtenä silmukkana

Kantapää

Jaa sukan silmukat kolmelle puikolle, siten että kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 3. puikkojen välissä. Kantapää neulotaan 1. ja 3. puikoilla, 2. puikko lepää välillä. Mallissa 16s/puikko. Kantapää neulotaan kolmessa osassa.

Osa 1.

  1. (op) neulo 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. (np) nosta nurin neulomatta 1s, kiristä nostettu silmukka niin, että sen näyttää kahdelta silmukalta, neulo lopun 1. ja 3. puikon silmukat nurin, käännä työ
  3. (op) nosta nurin neulomatta 1s, (kirsitä), neulo loput silmukat oikein, kunnes jäljellä on vain ”silmukkapari”, käännä työ
  4. (np) nosta nurin neulomatta 1s, neulo loput silmukat nurin, kunnes jäljellä on vain ”silmukkapari”, käännä työ.

Jatka neuloen kerroksia 3-4, neuloen sileää aina kunnes lopussa on vain silmukkapareja. Tee näin, kunnes molemmilla reunoilla on 12 silmukkaparia ja välissä 8 tavallista silmukkaa.

Jatka työn oikealta puolelta. Nosta nurin neulomatta 1s, neulo kantapään silmukat oikein, kunnes jäljellä on vain silmukkaparit. Neulo jokainen silmukkapari oikein kuin se olisi yksi silmukka. Neulo 2. puikko oikein. Neulo kantapään nostetut silmukkaparit yhtenä silmukkana ja jatka kantapään keskelle (=3. puikko loppuun). Tarkista, ettei silmukkamäärä ole kasvanut tai vähentynyt kantapään aikana, työssä 48s.

Neulo vielä kaksi samanlaista kantapään osaa, kunnes kantapää on valmis.

Ja jatka sukan neulomista. Mallisukassa viimeisen osion jälkeen neulottu vielä 4 krs sileää ja loppuun 1o1n -resoria 4 krs.

Näin neulot: Pyöreä, tiimalasi- ja sädekavennettu kantapää

Pyöreä kantapää eli ranskalainen kantapää

Pyöreä kantapää on väljempi kuin peruskatapää. Tämänkin voi neuloa vahvistettuna. Kantalappu neulotaan kuten peruskantapäässä 1. ja 4. puikolla sileää neulosta. Kantalappu kannattaa jättää 2-4 kerrosta matalemmaksi, kuin peruskantapäässä. Sovittaessa sukkaa kantalapun tulisi melkein lattiaan.

Kantapää (1. ja 4. puikot)

Neulo kantalappu 1. ja 4. puikoilla sileää neulosta. Nosta neulomatta aina kerroksen ensimmäinen silmukka. Neulo yhteensä 20 krs (= 4 krs vähemmän kuin peruskantapäässä)

Kantalappu

  1. Neulo puolet kantalapun silmukoista + 2s (tässä 14s) oikein, neulo 2o takareunoista yhteen, 1o, käännä työ
  2. Nosta 1s neulomatta, 5n, 2 s nurin yhteen, 1n, käännä työ
  3. Nosta 1s neulomatta, 6o 2s takareunoista yhteen, 1o, käännä työ
  4. Nosta 1s neulomatta, 7n, 2 s nurin yhteen, 1n, käännä työ

Jatka näin neuloen joka kerroksella ennen kavennusta aina 1s enemmän, kuin edellisellä. Kun kantalapussa on op:n kerroksen alkaessa yht. 16 silmukkaa, neulo viimeiset kerrokset: Nosta 1s neulomatta, 12o, 2o yht. takareunoista, käännä työ. Nosta 1s neulomatta, 12n, 2n yhteen, käännä työ. Jäljellä on 14 silmukkaa.

Neulo kantapään silmukoilla vielä 1 krs oikein. Jaa silmukat kahdelle puikolle 7s ja 7 s molemmille puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta on keskellä, puikot 1 ja 4 .

Neulo kantapohjan 7 s oikein ja poimi neuloen 1. puikon lopuksi kantalapun reunasta 10 silmukkaa. Poimi vielä 1. ja 2. puikon vaihtumiskohdasta 1s, jotta väliin ei jää reikää. Neulo 2. ja 3. puikko oikein. Poimi neuloen puikkojen 3. ja 4. välistä yksi silmukka ja kantalapun reunasta 10 silmukkaa. Neulo 4. puikon loppuun kantapohjan 7 silmukka.

Jatka neuloen suljettua sileää neulosta ja tee kiilakavennut.

Kiilakavennus:

Kavennuskerros: neulo 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ja toista kavennuskerros. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes puikolla on jäljellä 12s (yht. 48s)

Jatka sukkaa. Mallissa kiilakavennusten jälkeen on neulottu sileää neulosta yht. 16 krs. Loppuun neulottu 1o 1n resoria 4 krs.

Tiimalasikantapää

Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin. Tämä tapa on saman tyylinen, kuin monissa koneella neulotuissa sukissa. Tiimalasikantapää on kapeampi kuin peruskantapää. Tässä mallissa kantapään keskelle on neulottu kaksi välikerrosta tuomaan lisää tilaa kantapäälle.

Lyhennettyjä kerroksia neulottaessa ensimmäinen silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, sekä työn oikealla että nurjalla puolella. Nostettu silmukka kiristetään kunnolla siten, että silmukka näyttää puikolla silmukkaparilta. Tämä edesauttaa, ettei kääntymiskohtaan tule reikää. Käsittele tätä  ”silmukkaparia” aina kuitenkin yhtenä silmukkana.

Kantapää: (puikkojen 4 ja 1 silmukat)

Lyhennetyt kerrokset:

  1. krs  (op) Neulo 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. krs. (np) Nosta nurin 1. silmukka, neulo lopun kantapään silmukat (puikot 1 ja 4) nurin, käännä työ
  3. krs. (op) Nosta nurin 1. silmukka, neulo loput silmukat oikein, kunnes jäljellä on viimeinen silmukkapari (= edellinen nostettu silmukka, joka näyttää kahdelta), käännä työ
  4. krs. (np) Nosta nurin 1. silmukka, neulo loput silmukat nurin, kunnes jäljellä on viimeinen silmukka (nostettu ”silmukkapari”), käännä työ

Jatka samalla tavalla, nostaen nurin 1. silmukka ja neuloen kerros loppuun, kunnes jäljellä on vain edellisellä kerroksilla nostetut ”silmukkaparit”. Keskeltä silmukat koko ajan vähenee ja reunoilla lisääntyy. Lopeta lyhennettyjen kerrosten neulominen, kun keskellä on tavallisia silmukoita kolmannes kantapään silmukoista. Mallisukassa keskellä on 8 silmukkaa ja molemmilla reunoilla 8 silmukkaparia.

Neulo nyt 2 krs normaalisti kaikilla silmukoilla, kunnes tulet puikkojen 4 ja 1 väliin. Muista neuloa nostetut silmukkaparit yhtenä silmukkana. Silmukoita ei saa vähentyä eikä lisääntyä kantapään aikana.

Pidennetyt kerrokset:

  1. krs (op) neulo 1. puikon tavalliset silmukat (mallisukassa 4s) + 1 s, joka on aikaisemmin nostettu silmukka. Käännä työ
  2. krs (np) nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo keskiosan normaalit silmukat nurin + 1s, joka on aikaisemmin nostettu silmukka. (mallisukassa reunaan jää 7 silmukka). Käännä työ
  3. krs (op) nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo keskimmäiset silmukat normaalisti oikein ja neulo vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka (=silmukkapari), käännä työ
  4. krs (np) nosta 1. silmukka nurin neulomaat ja neulo keskimmäiset silmukat nurin ja neulo vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka. Käännä työ

Jatka neuloen toistaen 3-4 krs. Silmukat lisääntyvät keskellä ja vähenevät reunoilta. Neulo näin kunnes kaikki 1. ja 4. puikkojen silmukat on neulottu ja olet työn nurjalla puolella ja nostat 1. puikon 1. silmukan nurin neulomatta. Neulo loput silmukat nurin ja käännä työ.

Nosta 1. silmukka nurin neulomaata ja neulo loput silmukat oikein mukaan lukien edellisellä kerroksella nostetun silmukan. Kantapää on nyt valmis. Jatka neulomista normaalisti kaikilla puikoilla.

Sädekavennus kantapää

Sädekavennus  kantapäässä neulotaan vasta sukan lopussa. Kantapäätä varten varataan silmukat apulangalle ja luodaan uusia silmukoita työhön.

Kantapää alkaa: (puikot 4 ja 1)

Laita puikkojen 4 ja 1 silmukat (12+12) apulangalle odottamaan ja luo näiden silmukoiden tilalle 32 silmukkaa. (työssä nyt yht. 56s). Jatka näillä silmukoilla neuletta suljettuna neuleena. Neulo 1 kerros oikein.

Kiilakavennukset:

Neulo kavennukset aina 1. puikolla lopussa neuloen 2o yhteen ja 4. puikon alussa neuloen ylivetokavennus.

Neulo kavennuskerrosten väliin 1-2 välikerrosta. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes kaikki kantapään ylimääräiset silmukat on kavennuttu ja työssä on jäljellä 48 silmukkaa.

Jatka sukan neulomista. Mallissa neulottu kiilakavennusten jälkeen sileää neulosta, kunnes tehty yht. 16 krs. Loppuun neulottu 1o 1n resoria 4 krs.

Kantapää

Nosta silmukat apulangalta (24 s). Neulo 1 ja 4 puikon silmukat oikein. Poimi työn langalla luodut uudet silmukat puikolle (32s). Jatka näillä silmukoilla suljettua neuletta. Jaa silmukat tasaisesti neljälle puikolle 14s/puikko. Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2s oikein yhteen, neulo 4 välikerrosta.

Toista kavennuskerroksia ja välikerroksia, kunnes työssä on enää 8 silmukkaa (2s/puikko). Tee välikerroksia aina yksi vähemmän, kuin edellisellä kerralla. Päättele silmukat.

Näin neulot: peruskantapää ja vahvistettu kantapää

Peruskantapää

Kantapää neulotaan 1. ja 4. puikoilla.

Kantalappu:

  1. (op) Neulo vielä 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. (np) nosta 1s neulomatta, neulo 1. ja 4. puikon silmukat nurin, käännä työ
  3. (op) nosta 1s neulomatta, neulo kantalapun silmukat oikein, käännä työ

Jatka neuloen kerroksia 2-3, kunnes kantalapussa yht. 24 krs.

Kantapään pohja

  • (op) Nosta 1s neulomatta, neulo oikein, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, neulo ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1s neulomatta, neulo nurin 6s ja neulo 2n yhteen. Käännä työ
  • (op) Nosta 1s neulomatta, neulo 7o, neulo ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen.
  • Jatka näin kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa.
  • Jaa jäljelle jääneet silmukat kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4. (kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 4. puikkojen välissä)

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Neulo 1. puikon silmukat oikein ja nosta neuloen kantalapun reunasta 12 silmukkaa. Nosta vielä 1. ja 2. puikon välistä 1-2 silmukkaa, ettei väliin jää reikää. Neulo 2. ja 3. puikko sileää neulosta. Nosta neuloen 3. ja 4. puikon välistä 1- 2 silmukkaa ja kantalapun reunasta 12 silmukkaa ja neulo 4. puikon loppuun kantapohjan silmukat.

Jatka neuloen suljettua sileää neulosta. Neulo yksi kerros oikein

Kiilakavennukset

Neulo kavennukset aina 1. puikolla lopussa neuloen 2o yhteen ja 4. puikon alussa neuloen ylivetokavennus.

Neulo kavennuskerrosten väliin 1-2 välikerrosta. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes kaikki kantapään ylimääräiset silmukat on kavennuttu ja työssä on jäljellä 48 silmukkaa.

Välikerrosten määrällä voit muotoilla sukan muotoa jalan mukaan. Korkea jalkapöytä vaatii enemmän välikerroksia kuin jyrkästi laskeva jalkapöytä.

Jatka sukkan neulomista.

Vahvistettu kantapää

Vahvistettu kantapää

Vahvistettu kantapää neulotaan kuten peruskantapää, mutta oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Nurja puoli neulotaan nurin. Näin kantalapusta tulee tiiviimpi ja kulutusta kestävämpi.

Kantalappu (puikot 1. ja 4)

Neulo vielä puikon 1. silmukat oikein, käännä työ

  1. krs. (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo puikkojen 1 ja 4 silmukat nurin, käännä työ
  2. krs. (op) *noista 1s neulomatta, neulo 1s oikein* toista *-* koko kerros, käännä työ

Toista 1-2 krs yhteensä 12 kertaa (kantalapussa on 24 kerrosta). Neulo vielä 1 krs nurin kuten edellä

Kantapään pohja

Jatka vahvistettua neuletta kuten edellä.

  • (op) Neulo oikea kerros, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, tee ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta neulomatta 1s, neulo nurin 6s ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä työ
  • (op) Nosta neulomatta 1s ja neulo 7s, tee ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1. s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen.
  • Jatka näin kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa, jota jaettaan kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4.

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Poimi silmukat ja jatka sukankantapään neulomista kuten peruskantapäässä.

Ristiin vahvistettu

Ristiin vahvistettu kantapää

Ristiin vahvistettu kantapäässä oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Mutta erona vahvistettuun kantapäähän nostettujen silmukoiden paikka vuorottelevat joka toinen kerros.

Kantalappu

Neulo vielä puikon 1 silmukat oikein, käännä työ

  1. krs. (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo puikkojen 1 ja 4 silmukat nurin, käännä työ
  2. krs. (op) *noista 1s neulomatta , neulo 1s oikein* toista *-* koko kerros, käännä työ
  3. krs (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo loput silmukat oikein, käännä työ
  4. krs. (op) 1. silmukka nelomatta *nosta 1s neulomatta, 1s o* toista *-* koko kerros, käännä työ

Toista 1-4 krs yhteensä 12 kertaa (kantalapussa on 24 kerrosta) Nostetut silmukat vuorottelevat neulottaessa 2. ja 4 kerroksia. Neulo vielä 1 krs nurin kuten edellä

Kantapään pohja:

Jatka ristiin vahvennettua neuletta kuten edellä (vuorotellen nostettujen silmukoiden paikkaa). Neulo oikea kerros, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, tee ylivetokavennus ja käännä työ. Nosta neulomatta 1s, neulo nurin 6s ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä työ

Nosta neulomatta 1s ja neulo 6s, tee ylivetokavennus ja käännä työ.

Nosta 1. s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen. Jatka kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa, jota jaettaan kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4.

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Poimi silmukat ja jatka sukankantapään neulomista kuten peruskantapäässä.

Neuletekniikat: kantapää

Villasukkaa neuloessa erilaisilla kantapäillä saa perussukkaankin vaihtelua. Erilaiset kantapäät sopivat paremmin eri käyttäjien jalkaan. Esimerkiksi jalkapöydän korkeus vaikuttaa istuva sukan malliin.

Olen koonnut tähän erilaisia kantapäämalleja ja kirjannut ohjeen niiden neulomiseen. Tarkemmat ohjeet löydät linkin takaa erillisestä artikkelista.

Kaikki nämä kantapäämallit on neulottu Novitan Nalle-langalla 3 mm sukkapuikolla. Alkuun on luotu 4 x 12s (yht. 48s) ja neulottu 2o2n -resoria 6 krs sekä sileää neulosta 6 krs. Kantapää neulotaan puikoilla 1 ja 4. Kiilakavennus kantapään jälkeen on tehty joka 2. krs, yht. 16 krs. Loppuun on neulottu 1o1n -resoria 4 krs ja päätelty.

Peruskantapään voi neuloa joko sileänä neuloksena tai vahvistettuna. Sileä neulos neulotaan oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin. Vahvistetussa kantapäässä oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Nurjalla puolella neulotaan silmukat nurin. Näin kantalapusta tulee tiiviimpi ja kulutusta kestävämpi.

Peruskantapää vahvistettuna

Vahvistetun kantapään voi tehdä myös ristiin vahvistaen. Tällöin oikealla puolella tehdyt silmukan nostot vuorottelevat paikkaa joka toisella kerroksella tehdään ristikkäisen kuvion kantapäähän.

Ristiin vahvistettu kantapää

Pyöreä kantapää eli ranskalainen kantapää on väljempi kuin peruskantapää. Tämänkin voi neuloa vahvistettuna. Mallissa kantalappu on neulottu sileää neulosta. Kantalappu kannattaa jättää 2-4 kerrosta matalemmaksi kuin peruskantapäässä. Sovittaessa sukkaa kantalapun tulisi melkein lattiaan.

Vahvistettu peruskantapää ja pyöreä kantapää, kokoero on huomattava
Pyöreä kantapää on mukavan väljä

Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin. Tämä tapa on saman tyylinen, kuin monissa koneella neulotuissa sukissa. Tiimalasikantapää on kapeampi kuin peruskantapää. Tämän mallin kantapään keskelle on neulottu kaksi välikerrosta tuomaan lisää tilaa kantapäälle.

Tiimalasikantapää on siro. Kantapään kokoa voi kasvattaa välikerroksin.

Sädekavennus kantapäässä neulotaan vasta lopuksi, kun sukka muuten on valmis. Kantapäätä varten varataan silmukat apulangalle ja luodaan uudet silmukat tilalle, jotta voidaan neuloa kiilakavennus.

Tässä mallissa kantapää neulotaan vasta lopuksi

Tomaattikantapää neulotaan vähän samaan tapaan kuin tiimalasikantapää, lyhennetyin kerroksin. Tästä kantapää -mallista löytyy netistä muitakin ohjeita, missä lyhennetyt kerrokset tehdään hieman toisella tavalla, mutta tämä malli on neulottu minun omalla ohjeella.

Tomaattikantapäässä muoto neulotaan kolmessa osassa.

Lue lisää villasukan neulomisesta aiemmista blogeista.

Pakkanen paukkuu: villavaatteet tuulettumaan

Pakkanen paukkuu nyt koko maassa, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo ja hyöty irti. Sopivasti ensimmäiset hiihtolomat ovat juuri alkaneet koululaisilla, joten useimmilla on nyt vähän enemmän vapaa-aikaa. Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan ja kun pukeutuu oikein, on ulkona ihan mukavaa. Ja ulkoilun jälkeen on mukava tulla sisälle lämpimään ja keittää jotain lämmintä juomaa.

Jos jatkuva ulkoilu ei kiinnosta, voi pakkaskelejä hyödyntää myös muulla tavalla. Pakkasten aikaan on hyvä sulattaa ja puhdistaa pakastin ja viedä ruokapakasteet ulos odottamaan. Myös  petivaatteiden, peittojen ja tyynyjen sekä muiden kodin tekstiilien tuuletus on varsin tehokasta. Pakkanen tappaa erityisesti pölypunkit. Tosin pakkasta saa olla ihan reilusti, lähemmäs -30 astetta ja tekstiilit useamman tunnin ulkona. Noin -20 asteen pakkasessa ötököiden tuhoamiseen menee vuorokausi. Mutta auttaa se pienempikin pakkanen tekemään tekstiileistä ihanan raikkaat. Kyllä illalla uni maistuu raikkaissa lakanoissa, kun päivän on ulkoillut auringossa tai siivonnut kotia.

Itse en ulkoilemaan tänään päivällä oikein ehtinyt, mutta päätin tuulettaa villavaatteet, neulepuserot ja takit sekä villasukat. Villa hylkii likaan, joten villavaatteita ei tarvitse pestä niin usein kuin muita vaatteita. Tuuletus puhdistaa ja raikastaa villaa mukavasti ja on kaikin puolin ystävällisin tapa huoltaa vaatteita. Päivän ulkoilun jälkeen vaatteet ovat ihanan raikkaat ja tuovat tullessaan vaatekaappiin tuulahduksen pakkasilmaa. Ja kiusaahan se pakkanen myös mahdollisia vaatteiden tuholaisiakin. Pienikin pakkanen pitäisi tappaa vyöturkiskuoriaisen, kunhan tarpeeksi pitkään ovat pakkasessa. Sen sijaan vaatekoi kestää pakkasta paremmin, mutta sekin tuhoutuu -28 asteen pakkasessa. Joten, jos pienet ikävät tuholaiset ovat kiusana, täytyy toivoa kovia pakkasia, tai turvautua tilavaan pakastimeen.

Villavaatteiden huollossa kannattaa muistaa myös toinen tärkeä asia: vaatteiden säilytystapa. Villavaatteita ei tulisi säilyttää pitkiä aikoja vaatehenkariin ripustettuna. Varsinkin painavat villavaatteet saattavat venyä ripustettuna ollessaan. Joten villavaatteet tulisikin säilyttää viikattuna hyllyllä tai laatikossa. Ja jos säilytystilassa on ollut ongelmia tuholaisten kanssa, kannattaa villaneuleet varastoida tiiviisti suljettaviin muovipusseihin. Ja luonnollisesti vain puhtaita ja tuuletettuja vaatteita säilytetään muoviin pakattuina.
Jos kaipaat lisätietoa tekstiilien tuholaisista, käy kurkkaamassa esimerkiksi täältä.

Ja neulojat huomio, nyt villalangat tuulettumaan! On oiva hetki tehdä inventaari lankavarastoihin ja viedä ne pakkaseen nauttimaan rakkaasta ilmasta. Puhtaista ja raikkaista langoista on mukava suunnitella ja tehdä taas uusia käsitöitä.

Villasukkia neulomaan

Hyvät kävelykengät ja villasukat -loistava asuvainta vaikka hameen kanssa

Minulla on villasukat lähes aina jalassa, päivällä ja yöllä. Minulla on jopa omat talvikengät, joita käytän vain villasukkien kanssa. Ne ovat normaalia numeroa isommat, joten paksukin sukka sopii hyvin kenkään. Näillä kengillä olen tämän talven pärjännyt mukavasti. Myös mieheni on ahkera sukankuluttaja ja tyttärelle täytyy jalan kasvaessa neuloa uusia sukkia joka talvi. Sukkia tarvitaan useammat, jotta mieleiset sukat löytyvät eri päiviin ja tilanteisiin. Päiväkotiinkin on hyvä varata parit varasukat.

Erilaisia sukkamalleja kirjavista langoista

Syksyllä ja talvella tulee neulottua paljon sukkia. Viime jouluksi tein useammat sukat lahjaksi sekä omaan käyttöön. Lahjasukissa halusin huomioida jokaisen saajan juuri hänelle suunnitellulla sukkamallilla. Samalla tuli taas kokeiltua erilaisia tapoja tehdä kantapää ja kärkikavennus. Seuraan muutamaa Facebookin neulontaryhmää, joista saan hyviä uusia vinkkejä ja ideoita. Tänä päivänä on helppoa opetella uusia taitoja, kun netti on täyttä ohjeita ja vinkkejä.

Lahjasukkia koti-iltalla viettoon, tanssitytön harjoituksiin, viluiselle miehelle, vauhdikkaalle futarille ja pikkutytön unelmiin

Neulominen on minulle tapa rentoutua ja se auttaa myös keskittymään ja kuuntelemaan vaikka luentoa. Syksyllä osallistuin useampaan koulutukseen ja aina mukanani Käskassissa oli sukankudin. Näihin tilanteisiin valitsen työksi helpon mallin, missä ei tarvitse laskea kerroksia tai seurata kuvioneuleen ohjetta. Eri kokoisia villasukkia neuloessa ajattelin koota yhteen vähän perustietoa sukan tekemisestä, taulukot eri kokoisista sukista ja niiden silmukkamääristä. Toki mikään taulukko ei ole se ainoa totuus, mutta antaa jonkun suunnan, minkä pohjalta voi soveltaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Sukan kokoon vaikuttaa niin jalan muoto, kuin käyttötarpeetkin. Ja kun mietitään esim. lapsen sukan kokoa, ikä ei kerro totuutta, sillä saman ikäisillä lapsilla voi olla hyvin eri kokoinen jalka.

Tämän perussukan voit neuloa ohjeen mukaan

Keräsin sukan mittatietoja taulukkoon ja tein ohjeita ja vinkkejä villasukan neulomiseen. Ja nyt ajattelin jakaa nämä tiedot teille, hyvät Ketjutikin blogin lukijat. Mallisukka on neulottu sinivalkoisella langalla ihan perussukaohjeella.

Ole hyvä ja lataa tästä ohje!

Ennen neulomista voit käydä lukemassa vielä vähän lisätietoa miten villasukka neulotaan.

Miten villasukka neulotaan? osa 1. (langan ja puikkojen valinta)

Miten villasukka neulotaan? osa 2 (kantapää ja kärkikavennukset)

Ja ei muuta kuin neulomaan omat villasukat!

Käskassi -apua käsitöihin

Kun käsityöt vievät mukanaan, ei työtä tahtoisi jättää käsistään ollenkaan. Himoneulojat ja virkkaajat kuljettavat käsityötä mukanaan joka paikassa ja ottavat työn esille sopivan tilanteen tullen. Bussissa, junassa tai niitä odotellessa on hyvää aikaa neuloa tai virkata ainakin muutama kerros. Aina ei löydy edes kunnon istumapaikkaa, kun jo tekisi mieli kaivaa käsityö esille. .

Unohda puikkojen repimät muovipussit tai kassipohjalla likaantuvat käsityöt. Nyt käsitöiden kuljetukseen löytyy  kätevä apu Ketjutikistä: Käskassi.

Vaalena vihreä -havu -käskassi

Käskassin avulla voit neuloa esim. sukkaa tai virkata pientä työtä vaikka kävellessäsi, työ kulkee vaivatta mukana käsivarrella. Käskassissa lankakerä pysyy siistinä ja muutkin tarvikkeet käden ulottuvilla. Käskassin ansiosta lankakerää ei tarvitse enää laskea penkille viereesi tai pitää sylissä. Ja kun on aika lopettaa työ, mahtuu pienehkö käsityö käskassiin odottamaa seuraavaa hetkeä. Neuloessa lankakerä kannattaa aloittaa sisältä, jolloin lankakerä pysyy paikallaan.

Käskasssi on kätevä apuri myös ihan kotona neuloessa. Lankakerä pysyy paikallaan, eikä pyöri lattialla. Ja kissataloudet huomio: Käskassin avulla lankakerä pysyy helpommin kissantassun ulottumattomissa.

Oman käyttökokemuksen perusteella tämä on ollut kätevä apu myös seuratessa lasten leikkejä. Neuletyö kulkee mukana, vaikka välillä pitäisi lähteä lasten perään. Tai kun keittiön hellalla kiehuu kattila, jota pitää välillä käydä sekoittamassa. – enää ei tarvitse laittaa käsityötä pois käsistä.

Käskassi on mitoitettu niin, että siihen mahtuu sukkapuikot ja jopa 150g paksu sukkalankakerä. Käskassi on kevyt ja taipuisa puuvillakankaasta ommeltu. Käskassin mitat: 24 cm leveä, 24 cm korkea ja pohjan 8 cm. Käskasseja on saatavilla useista väriestä ja valikoima laajenee syksyn aikana. Käskassin värivaihtoehdot ja reunanauhojen väri- ja kuosivaihtoehdot vaihtelevat. Käskassi on mahdollista toteuttaa myös asiakkaan omasta tai toivomasta kankaasta.

Valmiin Käskassin hinta on 26,50 €/kpl (+postitus 3,5€)

Saatavilla Ketjutikin Kaupasta
https://www.ketjutikki.fi/verkkokauppa/

tai ottamalla yhteyttä suoraan katri@ketjutikki.fi

Käskassi -jokaisen himoneulojan ja käsityöihmisen apuri!

päivitetty 24.1.2018

 

 

 

 

Tallenna

Tallenna