Pakkanen paukkuu: villavaatteet tuulettumaan

Pakkanen paukkuu nyt koko maassa, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo ja hyöty irti. Sopivasti ensimmäiset hiihtolomat ovat juuri alkaneet koululaisilla, joten useimmilla on nyt vähän enemmän vapaa-aikaa. Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan ja kun pukeutuu oikein, on ulkona ihan mukavaa. Ja ulkoilun jälkeen on mukava tulla sisälle lämpimään ja keittää jotain lämmintä juomaa.

Jos jatkuva ulkoilu ei kiinnosta, voi pakkaskelejä hyödyntää myös muulla tavalla. Pakkasten aikaan on hyvä sulattaa ja puhdistaa pakastin ja viedä ruokapakasteet ulos odottamaan. Myös  petivaatteiden, peittojen ja tyynyjen sekä muiden kodin tekstiilien tuuletus on varsin tehokasta. Pakkanen tappaa erityisesti pölypunkit. Tosin pakkasta saa olla ihan reilusti, lähemmäs -30 astetta ja tekstiilit useamman tunnin ulkona. Noin -20 asteen pakkasessa ötököiden tuhoamiseen menee vuorokausi. Mutta auttaa se pienempikin pakkanen tekemään tekstiileistä ihanan raikkaat. Kyllä illalla uni maistuu raikkaissa lakanoissa, kun päivän on ulkoillut auringossa tai siivonnut kotia.

Itse en ulkoilemaan tänään päivällä oikein ehtinyt, mutta päätin tuulettaa villavaatteet, neulepuserot ja takit sekä villasukat. Villa hylkii likaan, joten villavaatteita ei tarvitse pestä niin usein kuin muita vaatteita. Tuuletus puhdistaa ja raikastaa villaa mukavasti ja on kaikin puolin ystävällisin tapa huoltaa vaatteita. Päivän ulkoilun jälkeen vaatteet ovat ihanan raikkaat ja tuovat tullessaan vaatekaappiin tuulahduksen pakkasilmaa. Ja kiusaahan se pakkanen myös mahdollisia vaatteiden tuholaisiakin. Pienikin pakkanen pitäisi tappaa vyöturkiskuoriaisen, kunhan tarpeeksi pitkään ovat pakkasessa. Sen sijaan vaatekoi kestää pakkasta paremmin, mutta sekin tuhoutuu -28 asteen pakkasessa. Joten, jos pienet ikävät tuholaiset ovat kiusana, täytyy toivoa kovia pakkasia, tai turvautua tilavaan pakastimeen.

Villavaatteiden huollossa kannattaa muistaa myös toinen tärkeä asia: vaatteiden säilytystapa. Villavaatteita ei tulisi säilyttää pitkiä aikoja vaatehenkariin ripustettuna. Varsinkin painavat villavaatteet saattavat venyä ripustettuna ollessaan. Joten villavaatteet tulisikin säilyttää viikattuna hyllyllä tai laatikossa. Ja jos säilytystilassa on ollut ongelmia tuholaisten kanssa, kannattaa villaneuleet varastoida tiiviisti suljettaviin muovipusseihin. Ja luonnollisesti vain puhtaita ja tuuletettuja vaatteita säilytetään muoviin pakattuina.
Jos kaipaat lisätietoa tekstiilien tuholaisista, käy kurkkaamassa esimerkiksi täältä.

Ja neulojat huomio, nyt villalangat tuulettumaan! On oiva hetki tehdä inventaari lankavarastoihin ja viedä ne pakkaseen nauttimaan rakkaasta ilmasta. Puhtaista ja raikkaista langoista on mukava suunnitella ja tehdä taas uusia käsitöitä.

Villasukkia neulomaan

Hyvät kävelykengät ja villasukat -loistava asuvainta vaikka hameen kanssa

Minulla on villasukat lähes aina jalassa, päivällä ja yöllä. Minulla on jopa omat talvikengät, joita käytän vain villasukkien kanssa. Ne ovat normaalia numeroa isommat, joten paksukin sukka sopii hyvin kenkään. Näillä kengillä olen tämän talven pärjännyt mukavasti. Myös mieheni on ahkera sukankuluttaja ja tyttärelle täytyy jalan kasvaessa neuloa uusia sukkia joka talvi. Sukkia tarvitaan useammat, jotta mieleiset sukat löytyvät eri päiviin ja tilanteisiin. Päiväkotiinkin on hyvä varata parit varasukat.

Erilaisia sukkamalleja kirjavista langoista

Syksyllä ja talvella tulee neulottua paljon sukkia. Viime jouluksi tein useammat sukat lahjaksi sekä omaan käyttöön. Lahjasukissa halusin huomioida jokaisen saajan juuri hänelle suunnitellulla sukkamallilla. Samalla tuli taas kokeiltua erilaisia tapoja tehdä kantapää ja kärkikavennus. Seuraan muutamaa Facebookin neulontaryhmää, joista saan hyviä uusia vinkkejä ja ideoita. Tänä päivänä on helppoa opetella uusia taitoja, kun netti on täyttä ohjeita ja vinkkejä.

Lahjasukkia koti-iltalla viettoon, tanssitytön harjoituksiin, viluiselle miehelle, vauhdikkaalle futarille ja pikkutytön unelmiin

Neulominen on minulle tapa rentoutua ja se auttaa myös keskittymään ja kuuntelemaan vaikka luentoa. Syksyllä osallistuin useampaan koulutukseen ja aina mukanani Käskassissa oli sukankudin. Näihin tilanteisiin valitsen työksi helpon mallin, missä ei tarvitse laskea kerroksia tai seurata kuvioneuleen ohjetta. Eri kokoisia villasukkia neuloessa ajattelin koota yhteen vähän perustietoa sukan tekemisestä, taulukot eri kokoisista sukista ja niiden silmukkamääristä. Toki mikään taulukko ei ole se ainoa totuus, mutta antaa jonkun suunnan, minkä pohjalta voi soveltaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Sukan kokoon vaikuttaa niin jalan muoto, kuin käyttötarpeetkin. Ja kun mietitään esim. lapsen sukan kokoa, ikä ei kerro totuutta, sillä saman ikäisillä lapsilla voi olla hyvin eri kokoinen jalka.

Tämän perussukan voit neuloa ohjeen mukaan

Keräsin sukan mittatietoja taulukkoon ja tein ohjeita ja vinkkejä villasukan neulomiseen. Ja nyt ajattelin jakaa nämä tiedot teille, hyvät Ketjutikin blogin lukijat. Mallisukka on neulottu sinivalkoisella langalla ihan perussukaohjeella.

Ole hyvä ja lataa tästä ohje!

Ennen neulomista voit käydä lukemassa vielä vähän lisätietoa miten villasukka neulotaan.

Miten villasukka neulotaan? osa 1. (langan ja puikkojen valinta)

Miten villasukka neulotaan? osa 2 (kantapää ja kärkikavennukset)

Ja ei muuta kuin neulomaan omat villasukat!

Käskassi -apua käsitöihin

Kun käsityöt vievät mukanaan, ei työtä tahtoisi jättää käsistään ollenkaan. Himoneulojat ja virkkaajat kuljettavat käsityötä mukanaan joka paikassa ja ottavat työn esille sopivan tilanteen tullen. Bussissa, junassa tai niitä odotellessa on hyvää aikaa neuloa tai virkata ainakin muutama kerros. Aina ei löydy edes kunnon istumapaikkaa, kun jo tekisi mieli kaivaa käsityö esille. .

Unohda puikkojen repimät muovipussit tai kassipohjalla likaantuvat käsityöt. Nyt käsitöiden kuljetukseen löytyy  kätevä apu Ketjutikistä: Käskassi.

Vaalena vihreä -havu -käskassi

Käskassin avulla voit neuloa esim. sukkaa tai virkata pientä työtä vaikka kävellessäsi, työ kulkee vaivatta mukana käsivarrella. Käskassissa lankakerä pysyy siistinä ja muutkin tarvikkeet käden ulottuvilla. Käskassin ansiosta lankakerää ei tarvitse enää laskea penkille viereesi tai pitää sylissä. Ja kun on aika lopettaa työ, mahtuu pienehkö käsityö Käskassiin odottamaa seuraavaa hetkeä. Neuloessa lankakerä kannattaa aloittaa sisältä, jolloin lankakerä pysyy paikallaan.

Käskasssi on kätevä apuri myös ihan kotona neuloessa. Lankakerä pysyy paikallaan, eikä pyöri lattialla. Ja kissataloudet huomio: Käskassin avulla lankakerä pysyy helpommin kissantassun ulottumattomissa.

Oman käyttökokemuksen perusteella tämä on ollut kätevä apu myös seuratessa lasten leikkejä. Neuletyö kulkee mukana, vaikka välillä pitäisi lähteä lasten perään. Tai kun keittiön hellalla kiehuu kattila, jota pitää välillä käydä sekoittamassa. – enää ei tarvitse laittaa käsityötä pois käsistä.

Käskassi on mitoitettu niin, että siihen mahtuu sukkapuikot ja jopa 150g paksu sukkalankakerä. Käskassi on kevyt ja taipuisa puuvillakankaasta ommeltu. Käskassin mitat: 24 cm leveä, 24 cm korkea ja pohjan 8 cm. Käskasseja on saatavilla useista väriestä ja valikoima laajenee syksyn aikana. Käskassin värivaihtoehdot ja reunanauhojen värivaihtoehdot vaihtelevat. Käskassi on mahdollista toteuttaa myös asiakkaan omasta tai toivomasta kankaasta.

Valmiin Käskassin hinta on 26,50 €/kpl (+postitus)

Saatavilla Ketjutikin Kaupasta
https://www.ketjutikki.fi/verkkokauppa/

tai ottamalla yhteyttä suoraan katri@ketjutikki.fi

Käskassi -jokaisen himoneulojan ja käsityöihmisen apuri!

päivitetty 24.1.2018

 

 

 

 

Tallenna

Tallenna