Halloween asu ja virkattu hämähäkki

Halloween tulossa ja lapsella päiväkodissa juhlat tiedossa. Illalla tyttö sovitteli prinsessa-asujaan, Elsan ja Bellen pukuja ja valitsi juhliin Bellen asun. Ei ihan teeman mukainen, mutta tytön oma valinta, joten sopi minullekin. Viikonloppuna kaupassa Halloween koristeita katsoessa tyttö yllättäen muutti mieltään (mielenmuutokset ovat varsin yleisiä meidän 5 vuotiaalle neidillä). Hän haluaakin noidan asun. Ja kuten sanonta kuuluu, ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä” ei ompelijakaan aina ehdi tehdä lapselle teemaan sopivaa naamiaisasua. Yritin varovasti ehdottaa kummituksen asua, jonka olisin vanhasta lakanasta voinut nopeasti toteuttaa, mutta eihän tämä kelvannut. Noidan mekko oli saatava, joten turvauduimme marketin valikoimiin.

Eihän se näin ompelijan näkökulmasta kovin kaksinen asu ole, tosin ei paljoa maksanutkaan, joten kelvatkoon tämän kerran. Vaikka käyhän se keväällä myös pääsiäisnoidan asusta -mikäli vielä silloin kelpaa vaatteistaan tarkalla tytölle. Pientä saumojen vahvistusta toki se vaati, jotta vaate kestää leikeissä edes hetken. Eihän näitä edullisia naamiaisvaatteita saumata tai muutenkaan kovin kestäviksi valmisteta. Ja koska puku oli reilua kokoa, ompelin kiristävän kuminauhan pääntielle ja lisää säätövaraa irralliseen vyöhön.

Tuunattu mekko: saumat vahvistettu, helma ommeltu uudelleen ja pääntiellä koristekuminauha.

Musta kuitukankaasta tehty noidan hattu oli vähän tylsä, joten siihen piti saada koristeet. Ja niin kirjailin siihen hämähäkin seitin. Ja siitä se idea sitten lähti… Pitihän siihen saada myös hämähäkki. Ja niin muutaman koeversion jälkeen syntyi simppeli virkattu hämähäkki. Ja niitä sitten syntyi toinen toisensa perään, kun kokeilin ohjeen kirjaamista. Jos vaikka joku muukin innostuu tekemään virkatun hämähäkin.

Musta hattu sai koristeeksi hämähäkin seitin ja virkatut hämähäkit

Näitä hämähäkkejä virkkaa aika nopeasti ja pienestä lankakerästä, joten niillä voi helposti koristella vaikka mitä. Nämä tekemäni hämähäkit ovat onttoja, joten niitä voi käyttää myös sorminukkena. Toki niihin voi myös laittaa vanua täytteeksi, jos haluaa pulskat ötökät. Virkkasin hämähäkit kaapista löytyneestä harmaasta Novitan Seitsemän veljestä -langasta, joka oli sopivan paksua. Käytin aika pientä virkkuukoukkua (2,5mm) jotta hämähäkistä tuli tiivis. Liitteenä on ohje, miten virkattu hämähäkki tehdään. Muistathan, että ohjeella saat tehdä hämähäkkejä itsellesi tai lahjaksi, mutta ei kaupalliseen tarkoitukseen.

Virkattu hämähäkki sopii myös pöytäkoristeeksi

Hauskan hurjaa Halloween -juhlaa!

Näin neulot: tomaattikantapää

Tomaattikantapää muodostuu kolmesta lyhennetyin kerroksin neulotusta osasta

Tomaattikantapää neulotaan vähän samaan tapaan kuin tiimalasikantapää, lyhennetyin kerroksin. Tästä kantapäästä on muitakin ohjeita, missä lyhennetyt kerrokset tehdään hieman toisella tavalla. Tämä malli on tehty minun muokkaamalla ohjeella.

Lyhennettyjä kerroksia neulottaessa ensimmäinen silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, sekä työn oikealla että nurjalla puolella. Nostettu silmukka kiristetään kunnolla siten, että silmukka näyttää puikolla silmukkaparilta. Tämä edesauttaa sitä, ettei kääntymiskohtaan tule reikää. Käsittele tätä ”silmukkaparia” aina kuitenkin yhtenä silmukkana

Kantapää

Jaa sukan silmukat kolmelle puikolle, siten että kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 3. puikkojen välissä. Kantapää neulotaan 1. ja 3. puikoilla, 2. puikko lepää välillä. Mallissa 16s/puikko. Kantapää neulotaan kolmessa osassa.

Osa 1.

  1. (op) neulo 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. (np) nosta nurin neulomatta 1s, kiristä nostettu silmukka niin, että sen näyttää kahdelta silmukalta, neulo lopun 1. ja 3. puikon silmukat nurin, käännä työ
  3. (op) nosta nurin neulomatta 1s, (kirsitä), neulo loput silmukat oikein, kunnes jäljellä on vain ”silmukkapari”, käännä työ
  4. (np) nosta nurin neulomatta 1s, neulo loput silmukat nurin, kunnes jäljellä on vain ”silmukkapari”, käännä työ.

Jatka neuloen kerroksia 3-4, neuloen sileää aina kunnes lopussa on vain silmukkapareja. Tee näin, kunnes molemmilla reunoilla on 12 silmukkaparia ja välissä 8 tavallista silmukkaa.

Jatka työn oikealta puolelta. Nosta nurin neulomatta 1s, neulo kantapään silmukat oikein, kunnes jäljellä on vain silmukkaparit. Neulo jokainen silmukkapari oikein kuin se olisi yksi silmukka. Neulo 2. puikko oikein. Neulo kantapään nostetut silmukkaparit yhtenä silmukkana ja jatka kantapään keskelle (=3. puikko loppuun). Tarkista, ettei silmukkamäärä ole kasvanut tai vähentynyt kantapään aikana, työssä 48s.

Neulo vielä kaksi samanlaista kantapään osaa, kunnes kantapää on valmis.

Ja jatka sukan neulomista. Mallisukassa viimeisen osion jälkeen neulottu vielä 4 krs sileää ja loppuun 1o1n -resoria 4 krs.

Näin neulot: Pyöreä, tiimalasi- ja sädekavennettu kantapää

Pyöreä kantapää eli ranskalainen kantapää

Pyöreä kantapää on väljempi kuin peruskatapää. Tämänkin voi neuloa vahvistettuna. Kantalappu neulotaan kuten peruskantapäässä 1. ja 4. puikolla sileää neulosta. Kantalappu kannattaa jättää 2-4 kerrosta matalemmaksi, kuin peruskantapäässä. Sovittaessa sukkaa kantalapun tulisi melkein lattiaan.

Kantapää (1. ja 4. puikot)

Neulo kantalappu 1. ja 4. puikoilla sileää neulosta. Nosta neulomatta aina kerroksen ensimmäinen silmukka. Neulo yhteensä 20 krs (= 4 krs vähemmän kuin peruskantapäässä)

Kantalappu

  1. Neulo puolet kantalapun silmukoista + 2s (tässä 14s) oikein, neulo 2o takareunoista yhteen, 1o, käännä työ
  2. Nosta 1s neulomatta, 5n, 2 s nurin yhteen, 1n, käännä työ
  3. Nosta 1s neulomatta, 6o 2s takareunoista yhteen, 1o, käännä työ
  4. Nosta 1s neulomatta, 7n, 2 s nurin yhteen, 1n, käännä työ

Jatka näin neuloen joka kerroksella ennen kavennusta aina 1s enemmän, kuin edellisellä. Kun kantalapussa on op:n kerroksen alkaessa yht. 16 silmukkaa, neulo viimeiset kerrokset: Nosta 1s neulomatta, 12o, 2o yht. takareunoista, käännä työ. Nosta 1s neulomatta, 12n, 2n yhteen, käännä työ. Jäljellä on 14 silmukkaa.

Neulo kantapään silmukoilla vielä 1 krs oikein. Jaa silmukat kahdelle puikolle 7s ja 7 s molemmille puikolle. Kerroksen vaihtumiskohta on keskellä, puikot 1 ja 4 .

Neulo kantapohjan 7 s oikein ja poimi neuloen 1. puikon lopuksi kantalapun reunasta 10 silmukkaa. Poimi vielä 1. ja 2. puikon vaihtumiskohdasta 1s, jotta väliin ei jää reikää. Neulo 2. ja 3. puikko oikein. Poimi neuloen puikkojen 3. ja 4. välistä yksi silmukka ja kantalapun reunasta 10 silmukkaa. Neulo 4. puikon loppuun kantapohjan 7 silmukka.

Jatka neuloen suljettua sileää neulosta ja tee kiilakavennut.

Kiilakavennus:

Kavennuskerros: neulo 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus. Neulo 1 välikerros ja toista kavennuskerros. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes puikolla on jäljellä 12s (yht. 48s)

Jatka sukkaa. Mallissa kiilakavennusten jälkeen on neulottu sileää neulosta yht. 16 krs. Loppuun neulottu 1o 1n resoria 4 krs.

Tiimalasikantapää

Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin. Tämä tapa on saman tyylinen, kuin monissa koneella neulotuissa sukissa. Tiimalasikantapää on kapeampi kuin peruskantapää. Tässä mallissa kantapään keskelle on neulottu kaksi välikerrosta tuomaan lisää tilaa kantapäälle.

Lyhennettyjä kerroksia neulottaessa ensimmäinen silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, sekä työn oikealla että nurjalla puolella. Nostettu silmukka kiristetään kunnolla siten, että silmukka näyttää puikolla silmukkaparilta. Tämä edesauttaa, ettei kääntymiskohtaan tule reikää. Käsittele tätä  ”silmukkaparia” aina kuitenkin yhtenä silmukkana.

Kantapää: (puikkojen 4 ja 1 silmukat)

Lyhennetyt kerrokset:

  1. krs  (op) Neulo 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. krs. (np) Nosta nurin 1. silmukka, neulo lopun kantapään silmukat (puikot 1 ja 4) nurin, käännä työ
  3. krs. (op) Nosta nurin 1. silmukka, neulo loput silmukat oikein, kunnes jäljellä on viimeinen silmukkapari (= edellinen nostettu silmukka, joka näyttää kahdelta), käännä työ
  4. krs. (np) Nosta nurin 1. silmukka, neulo loput silmukat nurin, kunnes jäljellä on viimeinen silmukka (nostettu ”silmukkapari”), käännä työ

Jatka samalla tavalla, nostaen nurin 1. silmukka ja neuloen kerros loppuun, kunnes jäljellä on vain edellisellä kerroksilla nostetut ”silmukkaparit”. Keskeltä silmukat koko ajan vähenee ja reunoilla lisääntyy. Lopeta lyhennettyjen kerrosten neulominen, kun keskellä on tavallisia silmukoita kolmannes kantapään silmukoista. Mallisukassa keskellä on 8 silmukkaa ja molemmilla reunoilla 8 silmukkaparia.

Neulo nyt 2 krs normaalisti kaikilla silmukoilla, kunnes tulet puikkojen 4 ja 1 väliin. Muista neuloa nostetut silmukkaparit yhtenä silmukkana. Silmukoita ei saa vähentyä eikä lisääntyä kantapään aikana.

Pidennetyt kerrokset:

  1. krs (op) neulo 1. puikon tavalliset silmukat (mallisukassa 4s) + 1 s, joka on aikaisemmin nostettu silmukka. Käännä työ
  2. krs (np) nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo keskiosan normaalit silmukat nurin + 1s, joka on aikaisemmin nostettu silmukka. (mallisukassa reunaan jää 7 silmukka). Käännä työ
  3. krs (op) nosta 1. silmukka nurin neulomatta ja neulo keskimmäiset silmukat normaalisti oikein ja neulo vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka (=silmukkapari), käännä työ
  4. krs (np) nosta 1. silmukka nurin neulomaat ja neulo keskimmäiset silmukat nurin ja neulo vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka. Käännä työ

Jatka neuloen toistaen 3-4 krs. Silmukat lisääntyvät keskellä ja vähenevät reunoilta. Neulo näin kunnes kaikki 1. ja 4. puikkojen silmukat on neulottu ja olet työn nurjalla puolella ja nostat 1. puikon 1. silmukan nurin neulomatta. Neulo loput silmukat nurin ja käännä työ.

Nosta 1. silmukka nurin neulomaata ja neulo loput silmukat oikein mukaan lukien edellisellä kerroksella nostetun silmukan. Kantapää on nyt valmis. Jatka neulomista normaalisti kaikilla puikoilla.

Sädekavennus kantapää

Sädekavennus  kantapäässä neulotaan vasta sukan lopussa. Kantapäätä varten varataan silmukat apulangalle ja luodaan uusia silmukoita työhön.

Kantapää alkaa: (puikot 4 ja 1)

Laita puikkojen 4 ja 1 silmukat (12+12) apulangalle odottamaan ja luo näiden silmukoiden tilalle 32 silmukkaa. (työssä nyt yht. 56s). Jatka näillä silmukoilla neuletta suljettuna neuleena. Neulo 1 kerros oikein.

Kiilakavennukset:

Neulo kavennukset aina 1. puikolla lopussa neuloen 2o yhteen ja 4. puikon alussa neuloen ylivetokavennus.

Neulo kavennuskerrosten väliin 1-2 välikerrosta. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes kaikki kantapään ylimääräiset silmukat on kavennuttu ja työssä on jäljellä 48 silmukkaa.

Jatka sukan neulomista. Mallissa neulottu kiilakavennusten jälkeen sileää neulosta, kunnes tehty yht. 16 krs. Loppuun neulottu 1o 1n resoria 4 krs.

Kantapää

Nosta silmukat apulangalta (24 s). Neulo 1 ja 4 puikon silmukat oikein. Poimi työn langalla luodut uudet silmukat puikolle (32s). Jatka näillä silmukoilla suljettua neuletta. Jaa silmukat tasaisesti neljälle puikolle 14s/puikko. Neulo jokaisen puikon keskellä ja lopussa 2s oikein yhteen, neulo 4 välikerrosta.

Toista kavennuskerroksia ja välikerroksia, kunnes työssä on enää 8 silmukkaa (2s/puikko). Tee välikerroksia aina yksi vähemmän, kuin edellisellä kerralla. Päättele silmukat.

Näin neulot: peruskantapää ja vahvistettu kantapää

Peruskantapää

Kantapää neulotaan 1. ja 4. puikoilla.

Kantalappu:

  1. (op) Neulo vielä 1. puikon silmukat oikein, käännä työ
  2. (np) nosta 1s neulomatta, neulo 1. ja 4. puikon silmukat nurin, käännä työ
  3. (op) nosta 1s neulomatta, neulo kantalapun silmukat oikein, käännä työ

Jatka neuloen kerroksia 2-3, kunnes kantalapussa yht. 24 krs.

Kantapään pohja

  • (op) Nosta 1s neulomatta, neulo oikein, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, neulo ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1s neulomatta, neulo nurin 6s ja neulo 2n yhteen. Käännä työ
  • (op) Nosta 1s neulomatta, neulo 7o, neulo ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen.
  • Jatka näin kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa.
  • Jaa jäljelle jääneet silmukat kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4. (kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 4. puikkojen välissä)

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Neulo 1. puikon silmukat oikein ja nosta neuloen kantalapun reunasta 12 silmukkaa. Nosta vielä 1. ja 2. puikon välistä 1-2 silmukkaa, ettei väliin jää reikää. Neulo 2. ja 3. puikko sileää neulosta. Nosta neuloen 3. ja 4. puikon välistä 1- 2 silmukkaa ja kantalapun reunasta 12 silmukkaa ja neulo 4. puikon loppuun kantapohjan silmukat.

Jatka neuloen suljettua sileää neulosta. Neulo yksi kerros oikein

Kiilakavennukset

Neulo kavennukset aina 1. puikolla lopussa neuloen 2o yhteen ja 4. puikon alussa neuloen ylivetokavennus.

Neulo kavennuskerrosten väliin 1-2 välikerrosta. Toista kavennus- ja välikerroksia kunnes kaikki kantapään ylimääräiset silmukat on kavennuttu ja työssä on jäljellä 48 silmukkaa.

Välikerrosten määrällä voit muotoilla sukan muotoa jalan mukaan. Korkea jalkapöytä vaatii enemmän välikerroksia kuin jyrkästi laskeva jalkapöytä.

Jatka sukkan neulomista.

Vahvistettu kantapää

Vahvistettu kantapää

Vahvistettu kantapää neulotaan kuten peruskantapää, mutta oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Nurja puoli neulotaan nurin. Näin kantalapusta tulee tiiviimpi ja kulutusta kestävämpi.

Kantalappu (puikot 1. ja 4)

Neulo vielä puikon 1. silmukat oikein, käännä työ

  1. krs. (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo puikkojen 1 ja 4 silmukat nurin, käännä työ
  2. krs. (op) *noista 1s neulomatta, neulo 1s oikein* toista *-* koko kerros, käännä työ

Toista 1-2 krs yhteensä 12 kertaa (kantalapussa on 24 kerrosta). Neulo vielä 1 krs nurin kuten edellä

Kantapään pohja

Jatka vahvistettua neuletta kuten edellä.

  • (op) Neulo oikea kerros, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, tee ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta neulomatta 1s, neulo nurin 6s ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä työ
  • (op) Nosta neulomatta 1s ja neulo 7s, tee ylivetokavennus ja käännä työ.
  • (np) Nosta 1. s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen.
  • Jatka näin kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa, jota jaettaan kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4.

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Poimi silmukat ja jatka sukankantapään neulomista kuten peruskantapäässä.

Ristiin vahvistettu

Ristiin vahvistettu kantapää

Ristiin vahvistettu kantapäässä oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Mutta erona vahvistettuun kantapäähän nostettujen silmukoiden paikka vuorottelevat joka toinen kerros.

Kantalappu

Neulo vielä puikon 1 silmukat oikein, käännä työ

  1. krs. (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo puikkojen 1 ja 4 silmukat nurin, käännä työ
  2. krs. (op) *noista 1s neulomatta , neulo 1s oikein* toista *-* koko kerros, käännä työ
  3. krs (np) nosta 1. silmukka neulomatta, neulo loput silmukat oikein, käännä työ
  4. krs. (op) 1. silmukka nelomatta *nosta 1s neulomatta, 1s o* toista *-* koko kerros, käännä työ

Toista 1-4 krs yhteensä 12 kertaa (kantalapussa on 24 kerrosta) Nostetut silmukat vuorottelevat neulottaessa 2. ja 4 kerroksia. Neulo vielä 1 krs nurin kuten edellä

Kantapään pohja:

Jatka ristiin vahvennettua neuletta kuten edellä (vuorotellen nostettujen silmukoiden paikkaa). Neulo oikea kerros, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa, tee ylivetokavennus ja käännä työ. Nosta neulomatta 1s, neulo nurin 6s ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä työ

Nosta neulomatta 1s ja neulo 6s, tee ylivetokavennus ja käännä työ.

Nosta 1. s neulomatta, neulo 6s nurin, neulo 2 oikein yhteen. Jatka kaventaen kunnes loput silmukat reunoilta on kavennettu. Keskelle jää 8 silmukkaa, jota jaettaan kahdelle puikolle, puikot 1 ja 4.

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Poimi silmukat ja jatka sukankantapään neulomista kuten peruskantapäässä.

Neuletekniikat: kantapää

Villasukkaa neuloessa erilaisilla kantapäillä saa perussukkaankin vaihtelua. Erilaiset kantapäät sopivat paremmin eri käyttäjien jalkaan. Esimerkiksi jalkapöydän korkeus vaikuttaa istuva sukan malliin.

Olen koonnut tähän erilaisia kantapäämalleja ja kirjannut ohjeen niiden neulomiseen. Tarkemmat ohjeet löydät linkin takaa erillisestä artikkelista.

Kaikki nämä kantapäämallit on neulottu Novitan Nalle-langalla 3 mm sukkapuikolla. Alkuun on luotu 4 x 12s (yht. 48s) ja neulottu 2o2n -resoria 6 krs sekä sileää neulosta 6 krs. Kantapää neulotaan puikoilla 1 ja 4. Kiilakavennus kantapään jälkeen on tehty joka 2. krs, yht. 16 krs. Loppuun on neulottu 1o1n -resoria 4 krs ja päätelty.

Peruskantapään voi neuloa joko sileänä neuloksena tai vahvistettuna. Sileä neulos neulotaan oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin. Vahvistetussa kantapäässä oikealla puolella joka toinen silmukka nostetaan neulomatta ja joka toinen neulotaan. Nurjalla puolella neulotaan silmukat nurin. Näin kantalapusta tulee tiiviimpi ja kulutusta kestävämpi.

Peruskantapää vahvistettuna

Vahvistetun kantapään voi tehdä myös ristiin vahvistaen. Tällöin oikealla puolella tehdyt silmukan nostot vuorottelevat paikkaa joka toisella kerroksella tehdään ristikkäisen kuvion kantapäähän.

Ristiin vahvistettu kantapää

Pyöreä kantapää eli ranskalainen kantapää on väljempi kuin peruskantapää. Tämänkin voi neuloa vahvistettuna. Mallissa kantalappu on neulottu sileää neulosta. Kantalappu kannattaa jättää 2-4 kerrosta matalemmaksi kuin peruskantapäässä. Sovittaessa sukkaa kantalapun tulisi melkein lattiaan.

Vahvistettu peruskantapää ja pyöreä kantapää, kokoero on huomattava
Pyöreä kantapää on mukavan väljä

Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin. Tämä tapa on saman tyylinen, kuin monissa koneella neulotuissa sukissa. Tiimalasikantapää on kapeampi kuin peruskantapää. Tämän mallin kantapään keskelle on neulottu kaksi välikerrosta tuomaan lisää tilaa kantapäälle.

Tiimalasikantapää on siro. Kantapään kokoa voi kasvattaa välikerroksin.

Sädekavennus kantapäässä neulotaan vasta lopuksi, kun sukka muuten on valmis. Kantapäätä varten varataan silmukat apulangalle ja luodaan uudet silmukat tilalle, jotta voidaan neuloa kiilakavennus.

Tässä mallissa kantapää neulotaan vasta lopuksi

Tomaattikantapää neulotaan vähän samaan tapaan kuin tiimalasikantapää, lyhennetyin kerroksin. Tästä kantapää -mallista löytyy netistä muitakin ohjeita, missä lyhennetyt kerrokset tehdään hieman toisella tavalla, mutta tämä malli on neulottu minun omalla ohjeella.

Tomaattikantapäässä muoto neulotaan kolmessa osassa.

Lue lisää villasukan neulomisesta aiemmista blogeista.

Kesäkäsityö: Kanerva pusero itselle

Langat ja suunnitelmat valmiina

Kesäloma ja käsityöt, nehän kuuluvat yhteen. Kerrankin on vähän enemmän aikaa tehdä käsitöitä, ulkona on mukava istua ja neuloa, nauttia kesästä. Kesällä 2018 lomatyönä halusin neuloa puseron itselleni. Loma oli alkamassa ja vähän kiireellä piti keksiä uusi neuletyö ja hankkia siihen materiaalit ennen mökille lähtöä. Minulla oli mielessä ajatus toteuttaa pusero pyöröneuleena aloittaen ylhäältä pääntieltä ja neuloa se ilman saumoja yhtenä kappaleena. Kädentien levennyksiin halusin jonkun idean, että ne olisivat jotenkin osa pintaneulosta. Väritoiveena oli joku pinkin sävy. Ja materiaalina kesäinen ja miellyttävän tuntuinen ohuehko lanka. Näillä ajatuksin lähdin Oulunkylän Lankamaailmaan tutkimaan lankavaihtoehtoja. Aikani lankahyllyjä tutkittuani ja myyjän kanssa vaihtoehtoja etsittyäni, löytyi minulle uusi lanka lana cotton. (50% merinovilla 50% puuvilla) Sen herkullisista värivaihtoehdoista valitsin hieman liilaan taittavan pinkki (num. 9130). Väri toi mieleen alkusyksyn kanervan kukat, josta pusero sai myös nimensä.

Kevyt neuletyö kulki hyvin pitkään mukana Käskassissa.

Lankavalinta oli todella onnistunut. Väri oli kaunis ja sileä neulospinta miellyttävä. Ja mikä parasta helteisenä kesänä, tätä lankaa oli miellyttävä neuloa. Lanka oli riittoisaa, puserooni meni noin 265 g lankaa. Varasin sitä reilusti 350g, joten kokeilujen jälkeen lankaa jäi vähän yli -mutta eipä tuo haittaa.

Valitettavasti tästä neuleesta ei ole olemassa ohjetta, eikä kovin tarkkoja muistiinpanojakaan. Loppuen lopuksi malli on yksinkertainen, muotoon saumattomasti neulottu pusero, yläosan muoto saadaan levennysten avulla. Miehustan muotoilin vyötäröltä kaventaen ja leventäen helmaan. Kun tein puseroa lomatyönä itselleni, malli muovautui neuloessa. Toki alkuun piirsin kaavan ja suunnittelen mallin pääpiirteet, mutta lopullinen muoto syntyi kokeilujen ja sovitusten avulla. Yleensä teen neulomistani töistä arkistoon muistiinpanot, tiedot langasta, neuloksesta ja mallista. Ja toki kuvaan myös työn. Tämän puseron neuloin kesälomani aikana rennolla fiiliksellä ja tarkemmat muistiinpanot jäivät tekemättä, mutta tässä kuvin ja sanoin muutamia työvaiheita.

Puseron kaava suunnitteluvaiheessa

Mielessäni oli muutama uusi tekniikka, joita halusin tässä puserossa kokeilla. Pääntietä muotoilin siten, että kaula-aukko olisi hieman avonaisempi edestä. Tämän toteutin neulomalla pääntien osittain lyhennetyin kerroksin. Aloitin työn neulomalla kaikilla pääntien silmukoilla muutaman kerroksen. Tämän jälkeen merkitsin olkapään ja hihasaumojen kohdat. Pääntien halutun muodon sain neulomalla pääntietä aluksi osittain, ensin etukulmat ja sitten takakulman. (Kuva selventää ehkä vähän ajatusta). Pääntien muotoilun jälkeen jatkoin neulomista normaalisti kainaloon, lisäten silmukoita hihoja varten. Lisäykset tein huomaamattomasti osana pitsikuviota.

Neuloin pääntien muodon lyhennetyin kerroksin. Ensin etukappaleen puolelta ja sitten takakappaleelta
Tässä pääntie valmiina. Kuvan yläreunassa on takakappale.

Hihan levennyksiin tein nauhamaisen reikärivin levennyksenä. Yksinkertaisesti tein langankierot silmukan molemmin puolin. (lk, 1o, lk ja seuraava kerros oikei) Neuloksen tiheys ja kaavan muoto mahdollisti levennykset tehtävän, joka toisella kerroksella. Lopussa, kun hihaan ei tarvittu enää lisäsilmukoita, jatkoin reikäriviä, mutta kavensin lisäsilmukan heti pois, jotta reikänauha pysyi tasaisena.

Neulottuani kainalon asti, erotin hihan apulangalla ja jatkoin miehustan neulomista. Kainaloon lisäsin vähän silmukoita hihan istuvuuden takia, jotka hihasta kavensin kiilamaisesti pois. Miehustaan muotoilin sivuista vyötärölle kaventaen ja lantiolle leventäen. Pusero on mukavan väljä, mutta silti kauniisti muotoiltu. Ennen lopullista helman pituutta, neuloin hihat valmiiksi.

Hihan silmukat erotettu apulangalle

Toinen tekniikka, mitä halusin puserossa kokeilla on i-cord päättely. Tämä on hieman hitaampi tapa päätellä, mutta lopputulos on kaunis nauhamainen reuna. Aloitin pääntien neulomisen apulangalla, jotta sain neulottua i-cord päättelyn myös siihen. Tehdessä huomasin, että tällä tapaa päätelty reuna rullaa helposti, joten puseron helmaan neuloin nurjalle lisäksi käänteen tukemaan reunaa. Tämän ansiosta reunasta tuli huomattavasti parempi.

Puseron helmaan on neulottu käänne tukemaan nauhamaista päättely.
Hihan suissa on vain I-cord päättely.

I-cord -päättely (suomeksi voisi sanoa vaikka putkineulos) neulotaan muutamalla silmukalla, minimi on 3 silmukkaa. Päättely tehdään neulomalla 2 reunasilmukkaa oikein ja kaventamalla seuraavat 2 silmukkaa takareunoista yhteen. Tämän jälkeen nämä kolme silmukkaa siirretään takaisin vasemmalle puikolle ja toistetaan kavennus uudelleen. Netistä löytyy hyviä ohjeita ja videoita reunan neulomiseen. Suosittelen kokeilemaan, mikäli tämä tapa on sinulle uusi! Ketjutikin Facebooksivulta löytyy video tämän puseron päättelystä.

Pääntiestä tuli toiveideni mukainen

Sain puseron valmiiksi neljän viikon kesäloman aikana ja sitä oli ilon neuloa. Ja kyllähän tästä taas tuli uusi suosikki pusero, joka on mukava laittaa päälle.

Uusi lempipuseroni: Kanerva

Neuleen perustiedot:

Lanka: lana cotton 212 (50% Wool, superwash Extrafine merino 50 % Cotton) 50 g = ca. 212m myyjä: Lankamaailma

Langan menekki 265g

Puikot 3 mm (valmistaja suositus langalle 3 – 3,5 mm)

Sileä neulos tiheys: 10 cm = 28s 38 krs

Minä ja neulekone

Ensimmäisen kerran tutustuin neulekoneeseen jo yläasteen käsityötunnilla. Meillä oli käytössä yksi neuluri, jolla halukkaat saivat neuloa. Tein silloin lyhythihaisen puseron villalangasta. Harmikseni tätä vaatetta ei enää ole olemassa, eikä kuvaakaan löytynyt. Seuraavan kerran neulekoneen äärelle pääsin ammattiopintojen aikana Kouvolassa 1990-luvun lopulla. Opiskeluun kuului pakollinen koneneulontakurssi, jolloin neuloin muutaman puseron. Suunnittelin ja ohjelmoin neulekoneeseen omat kirjoneulekuviot. Kuten tämän Keväisen neuletakin.

Kevätkirjo -villatakki ohuesta Pirkka -langasta

Opintojen edetessä valitsin sivuaineeksi koneneulonnan ja opintojen päättötyönä suunnittelin ja toteutin edustusneuleita Lightning purjehtijoille. Opiskeluaikana ostin oman elektronisen neulekoneen, jolla päättötyön toteutin. Tein myös yhden osan työharjoittelua Neuletöitä ja kasvivärjäystä tekevän yrittäjän Tiina Valolahden kanssa.


Neulekoneeni ja päättötyönä suunnittelemani neulepusero
Toinen purjehtijoille suunnittelemani neule

Ammattiopintojen jälkeen olin muutaman vuoden pukuvuokraamossa töissä, mutta mieli palasi jälleen neuleiden pariin. Ja niin irtisanouduin töistä ja lähdin neulekisällikoulutukseen Haminaan. Lukuvuoden kestänyt koulutus päättyi keväällä 2002 suoritettuun Neulekisällin näyttötutkinnon. Kisälliopintojen aikana pääsimme mukaan Kotkan asuntomessuille sisustamaan yhtä asuntoa. Neulomani lankapitsiverhot tulivat asunnon olohuoneeseen ja ruokailutilaan.  

Lankapitsi on kaunis neulos. Se neulotaan kahdella eri vahvuisella langalla. Neulekoneessa on erikseen pitsikuvioita varten oma lisälaite, mutta lankapitsi neulotaan hieman kirjoneuleen tapaan. Siksi se on kiinnostava ja omien kuvioiden suunnittelu koukuttavaa.


Lankapitsiä neuloin myös puseroon
Tässä toinen suosikkineulos kisälliopintojen ajalta: siirtokuvot alatason neuloilla nurjalla pinnalla.

Vaikka neuleet ovat olleet aina mieleisiä, jäin koneneulonta jälleen pitkälle tauolle Kisälliopintojen jälkeen, kun päivätyö korjausompelijana vei kaiken ajan. Nyt vuosien -lähes parinkymmenen vuoden jälkeen olen ottanut neulekoneen taas esiin ja muistellut uudelleen sen käyttöä. Nyt uudella innolla on taas kiva opetella uusiakin työtapoja.

Käytössäni on elektroninen neulekone, v. 1998 hankittuna Japanilaisen Brothers -merkin uusin kone. Neulekoneessa on kaksi tasoa: ylätaso, jolla neulotaan oikeat silmukat ja kun halutaan esimerkiksi resoria, tarvitaan käyttöön alataso, joka neuloo nurjat silmukat. Neulekoneen lisälaitteena on kaavalaite, johon halutun vaatteen kaava piirretään normaalissa koossa. Kaavalaite säädetään mallitilkun mittojen mukaan ja sen avulla neulotaan vaate oikeaan kokoon. Elektronisessa neulekoneeseen on valmiiksi ohjelmoitu lukuisia kuvioita, joiden avulla saa neulottua erilaisia neuloksia. Tämän lisäksi voin ohjelmoida omia kuvioita ja jopa kaavoja koneen muistiin. Neulekuvioiden ja kaavojen suunnitteluun minulla on käytössä tietokoneella DesignaKnit -ohjelma. Tällä ohjelmalla voin suunnitella erilaisia kuviomalleja ja tehdä kaavoja niin koneneulontaan kuin käsin neulonnan tarpeisiin. Opiskeluaikoina opiskelin erikseen DesignaKnit -ohjelman käyttöä ja nyt muutama vuosi sitten päivitin oman ohjelmani tämän päivän tasolle.

Neulekone valmiina töihin

Uusin hankinta neulekoneeseen on 4- värinvaihtaja, jonka avulla lankojen vaihtaminen käy helpommin. Tämän avulla voin neuloa esim. sellaisia kirjoneulekuvioita, joissa on 2-4 väriä samalla kerroksella. Uusi ”lelu” tuo taas paljon uusia mahdollisuuksia, joita on kiva kokeilla.

Olen jo pitkään haaveillut neulekoneen yhdistämistä yritystoimintaan. Sen uusi käyttöönotto vie alkuun aikaa, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa omia neuletuotteita. Ja tehdä neuleita tilauksesta. Neulekone mahdollistaa neuletöiden tekemisen kaupallisesti jotenkin kannattavasti. Siinä ajassa, kun käsin neuloo sukkaparin, on neulekoneella tehnyt jo sukat koko perheelle. Toki neulekone vaatii paljon erilaista tarkkuutta ja keskittymistä verrattuna käsin neulontaan. Suunnittelu ja kokeilut on tehtävä huolella, sillä työtä ei välttämättä pysty kunnolla tarkistelemaan kesken tekemisen. Neuletyötä ei myöskään voi jättää kesken koneeseen pitkäksi aikaa, vaan koko kappale pitää neuloa kerralla valmiiksi, jotta silmukat eivät turhaa veny koneen neuloilla. Mutta neulekoneen mahdollisuudet ovat monet ja tuotevalikoima laaja, riippuen tekijän kokeilunhalusta ja taidoista. Neulekoneella ei tarvitse neuloa vain tasaista levyä, vaan monet muodot ovat mahdollisia: sukat, pipot, putkineuleet, palmikot, erilaiset kohokuviot, pitsit, kirjoneuleet 2-4 värillä… lista on loputon.

Tulevaisuus näyttää minä kaikkea Ketjutikin tuotevalikoimasta vielä löytyykään.

Lue tästä mitä muuta olen tehnyt ennen yritystoimintaa.

Silmukkamerkki, neulojan pikkuapuri

Käsin neuloessa, varsinkin isompaa työtä tehdessä, tarvitaan työhön erilaisia merkkejä, jotta esim. kavennuskohdat, saumat yms. erottuvat tekijälle helpommin. Jokaisella käsityöläisellä on varmasti omat tavat merkata neuleen muutoskohdat. Itse olen aina ollut hakaneulojen suurkuluttaja. Neuletyössä saattaa olla useita hakaneuloja osoittamassa tarvittaessa erilaisia kohtia tai tilanteita. Hakaneuloja on helppo siirrellä ja lisäillä, eniten käytän niitä kerrosten merkitsemiseen, eräänlaisena kerroslaskijana. Hakaneulojen ohella olen viime vuosina tutustunut myös muiden ns. oikeiden silmukkamerkkien käyttöön. Aiemmin en edes tiennyt käyttäväni hakaneuloja silmukkamerkkien tapaan.

Tässä neuleessa tarvitsin useita merkkejä, käytössä oli hakaneuloja, langanpätkäkiä ja pieniä renkaitakin

Nykyisin valmiissa neuleohjeissa näkyy käytettävän silmukkamerkkejä, lyhenne sm, englanniksi place marker /pm. Tämän ei kannata antaa säikäyttää, vaikka silmukkamekki olisikin vielä vieras käsite. Loppuen lopuksi silmukkamerkkien käyttö on helppoa ja ne todellakin auttavat tekijäänsä. Silmukkamerkkinä voi toki käyttää erilaisia pieniä renkaita, langanpätkiä tai niitä hakaneuloja tai mitä ikinä keksiikään. Mutta kauniita ja persoonallisia silmukkamerkkejä on valmiina saatavilla erilaisia vaihtoehtoja. Ja silmukkamerkki on kiva pieni lahja neulovalle ystävällä.

Miten silmukkamerkkiä käytetään?

Silmukkamerkki kulkee puikolla silmukoiden välissä ja se siirretään aina puikolla toiselle pysyen näin kokoajan samalla paikalla.

Kun tulet silmukkamerkin kohdalle (kuva 2) siirrä silmukkamerkki vasemmalta puikolta oikealle (kuva 3) ja jatka neulomista.

Erilaisilla silmukkamerkeillä voi isossa työssä, kuten pyöröneuleena neulotussa puserossa, merkata sivusauman, kappaleen keskikohdat tai kavennus/levennyskohdat tarpeen mukaan. Kevyet silmukkamerkit kulkevat huomaamattomasti neuletyön mukana.

Erilaiset merkit sivusaumaan ja keskelle kappaletta

Ketjutikin verkkokaupassa on myynnissä erä käsin tehtyjä silmukkamerkkejä. Nämä silmukkamerkit on valmistettu askartelumassasta tai kierrätysmateriaaleista. Ja ne on valmistanut helsinkiläinen Puputsun puoti, Ketjutikki toimii tuotteiden jälleenmyyjänä.

Silmukkamerkkejä on myynnissä kahden laisia: vaijerilla (noin 3cm lenkki) tai pienellä renkaalla. Silmukkamerkit vaijerilla ovat kevyitä, askartelumassasta valmistettu. Ne soveltuvat hyvin etenkin isompiin töihin. Nämä silmukkamerkit myydään neljän kappaleen pusseissa.

Sydän vaijerilla (koko noin 2 cm)
Suklaapala vaijerilla (koko noin 1 x 2 cm)

Helmistä tai askartelumassasta valmistetut silmukkamerkit renkaalla myydään kuuden kappaleen pusseissa. Renkaan koko vaihtelee eri malleissa, joten jokaisessa mallissa on erikseen mainittu, minkä kokoiseen puikkoon rengas maksimissaan mahtuu.

Ruska, max 4 mm puikoille, askartelumassa/helmet
Pinkki-vihreä, max 3,5 mm puikoille, helmet
Virheä, max 4mm puikoille, helmet
Omena, max 6 mm puikoille, helmet
Siniturkoosi, max 5,5, mm puikoille, helmet

Tutustu myös Ketjutikin Käskasseihin ja puikkokoteloihin.

Käskassi ja sukkapuikkokotelo sekä silmukkamerkit kaikki sävy sävyyn.



Marjaisat kesäpipot lapselle

Neulominen on mukavaa ja lasten vaatteiden ja asusteiden neulominen erityisen antoisaa. Lasten tuotteet ovat pieniä ja siten vähän nopeampia toteuttaa kuin aikuisten vastaavat. Lasten tuotteissa tulee helpommin kokeiltua erilaisia ideoita ja vähän hassuteltua helpommin, kuin mitä ei aikuisten tuotteisiin tulisi tehtyä. Näidenkin suloisten pipojen alkutarina lähti halusta tehdä jokin hauska kesäpipo omalle tyttärelle. Kesäiset marjat ovat tyttären herkkua, joten pipon aihevalinta oli helppo. Tämä pipo olikin tytön suosikki heti päähän saatuaan.

Ensimmäinen versio Mansikka -piposta

Ensimmäisen pipomalli oli aika lähellä Ketjutikin malliston mansikkapipoa. Pienten muokkausten jälkeen mallista valmistui Ketjutikin ensimmäinen kesäpipo. Kun ensimmäinen malli oli valmistumassa, ajatuksin jo suunnittelin seuraavaa. Mansikka on luonteva valinta ensimmäiseen pipoon, mutta metsän muutkin marjat ansaitsevat omat pipomallinsa. Näin syntyi metsämarja -mallisto, johon kuuluvat suloiset kesäpipot mansikka, mustikka ja vadelma. Halusin tehdä jokaiseen marjaan oman pitsineuloksen, jotta eri marjat erottuvat toisistaan eri värin lisäksi myös eri neuloksena. Pitsimalliksi valitsin marjan pintaa muistuttavan kuvion tukemaan mallia.

Pipomallit mansikka, mustikka ja vadelma

 

Kesäpipot ovat neulottu käsin erilaisin pitsineuloksin ja siten jokainen hieman erilainen. Pipon päällä on kunkin marjan lehti somisteena. Kätevien nauhojen avulla keäpipo pysyy päässä kovemmassakin menossa. Ja nauhojen päässä on kauniit pienet lehtisomisteet.

Neulottu pipo, nauhat ja lehti-koriste kokoamista vaille valmiina

Lankana kesäpipoissa on käytetty miellyttävän pehmeää puuvilla – bambua. Kesäpipo on kevyt ja taipuisa, tarvittaessa menee pienen tilaan vaikka taskuun. Kesäpipo suojaa pientä päätä auringolta, mutta ei ole liian kuumat pitsineuloksen ja materiaalin ansiosta. Nämä suloiset pipot huomataan ja saavat taatusti hymyn huulille, missä kuljettekaan. Tuotteet ovat Ketjutikin omaa tuotantoa ja saatavissa vain Ketjutikin verkkokaupasta.

Kesäinen mansiika -pipo tuo iloista mieltä myös muille

 

Pipoja on saatavana nyt kahta kokoa 1-2 v (44 cm) ja 3-4 v (48 cm). Neulos joustaa ja hieman venyy käytössä, joten pipot ovat pitkäikäiset. Hoito-ohjeena on 40 asteen hienopesu. Muita kokoja on mahdollista saada tilauksesta. Tiedustelut katri@ketjutikki.fi

 

Mansikka

Mustikka

Vadelma

 

Kesäiset marjapipot löydät Ketjutikin verkkokaupasta.

Neulepuikot järjestykseen

Sukkapuikot sikin sokin, valmistajan pahvipaketit eivät kestä kauaa ja muovipussit hajoavat. Tarvittavat koot hukassa tai osa puikoista puuttuu. Pyöröpuikot sekaisin laatikossa, kaapelit kiertyneenä toistensa ympäri. Ja joka kerta täytyy tarkistaa, mitä kokoa puikot olikaan… Tuttua neulojille, eikös vaan?

Puikot sikin sokin laatikossa. Tuttu näky?

Olen järjestyksestä nauttiva käsityöläinen ja olen aina tykännyt tehdä erilaisia säilytyspussukoita tavaroille. Taannoin kyllästyin sukkapuikkojen sekamelskaan ja päätin suunnitella puikolle oman säilytyskotelon. Ennen sidoin puikot yhteen langalla ja säilytin niitä laatikossa. Mutta kun on useampi projekti kesken, puikot unohtuvat vääriin paikkoihin. Nyt kun käytössä on oma puikkokotelo, sukkapuikot pysyvät järjestyksessä omissa lokeroissaan. Kotelossa on jokaiselle puikkokoolle omat merkatut paikat, joten enää ei joka kerta tarvitse tarkistaa puikkojen kokoa mittalevyn avulla.

Sukkapuikkokotelossa puikot koon mukaan järjestyksessä

 

Väistämättä seuraava kohde oli pyöröpuikkojen säilytys. Ennen puikot olivat pusseissa, mutta pussit seilasivat hujan hajan milloin missäkin. Jotain järjestystä piti saada ja halusin yhtenäistään neuletarvikkeiden säilytysjärjestelmät. Niin syntyi sukkapuikkokotelosta uusi versio pyöröpuikoille. Pitkät kaapelit puikoissa tuovat tietysti oman haasteensa, mutta hyvin ne näyttävät kiertyvän rullalle. Puikkoja laittaessa lokeroon täytyy vain muistaa laittaa ne niin, etteivät mene toisten puikkojen kaapeleiden lomitse. Näin puikkojen pois ottaminen on helpompaa.

Omat paikat erikokoisille ja pituisille pyöröpuikoille

Molemmissa puikkokoteloissa on paikat kokolapuille. Pyöröpuikkojen kotelossa voi merkata koon lisäksi myös puikkojen pituuden helpottamaan järjestystä. Ja järjestystä voi vaihdella tarpeen mukaan. Pyöröpuikkokotelossa lokerot ovat 2 cm ja 2,5 cm leveitä ja niitä on  yhteensä 12. Puikkojen koosta riippuen, yhteen lokeroon mahtuu yhdet tai kahdet pyöröpuikot. Sukkapuikkokotelossa lokeroita on 10 ja ne ovat 2-4 cm leveitä. Sukkapuikkojen koosta riippuen lokeroon mahtuu 5-10 puikkoa.

Kotelo pakataan kätevästi rullalle

Sukkapuikkokotelo kierretään rullalle säilytyksen ajaksi. Näin varapuikot kulkevat kätevästi myös tarvittaessa mukana. Pyöröpuikkojen kotelo taitetaan salkkumalliseksi tarrakiinnityksen avulla. Kokonsa puolesta koteloa voi säilyttää vaikka neulelehtien kanssa lehtilaatikossa. Pyöröpuikkokotelo on suljettuna 30 cm x 20 cm

Pyöröpuikkokotelo kiinnitetään tarroilla salkuksi

Puikkokotelot on ommeltu tukevasta puuvillakankaasta, samasta kankaasta mistä Ketjutikin Käskassitkin tehdään. Joten näistä saa kauniin sarjan neulontatöitä tekevälle.

Käskassi ja puikkokotelot samaa sarjaa

Puikkokotelot löydät Ketjutikin verkkokaupasta
https://www.ketjutikki.fi/verkkokauppa/

Lue myös Käskassi -apua käsitöihin